opiskelijaelämää

Infamous influenssa ja tuntuvat tuparit!

Surullisen kuuluisa influenssa.

Sieltä se selän takaa vain hiipi odottamatta ja iski kiinni! 40 asteen kuume, järkyttävät selkäkivut ja loppumaton yskä takasivat todellisen tappajapaketin. Olo oli kyllä toisinaan niin tukala että ei kyennyt edes ajattelemaan. Minkään ei oireille oikein voinut, mikään asento ei tuntunut hyvältä olla.

Silti nämä täytyy vaan joskus sairastaa pois. Ei viimeksi saatu rokotuskaan enää tänä päivänä pure, tietääkseni sekin tulisi joka vuosi uusia jos kuuluu riskiryhmään. Perusterveenä jantternina en kumminkaan koe sellaista tarvitsevani. Kahtena ensimmäisenä päivänä kuume ylsi noin 40 asteeseen, ja nyt yhden päivän olen selvinnyt ilman kuumetta joka on hyvin poisitiivista! Silti yskä vielä muistuttelee olemassaolostaan.

Korkean kuumeen aikana tulee muistaa juoda yltiö paljon nestettä. Kuolleelle itselleni maistui loistavasti mustikkakeitto, ja appelsiinimehu, vettä unohtamatta. Join kahtena päivänä yhteensä varmaan 4 litraa nestettä. Aamuin ja illoin täytyi taudin kahtena ensimmäisenä päivänä ottaa 1400mg kuumekipulääkettä, että kuumeen sai laskemaan. Toisinaan annoin kuumeen myös pysyä sillä sehän niitä taudinaiheuttajia tehokkaimmin elimistöstä poistaa.

Tässä rytäkässä ei luonnollisestikaan pystynyt ajattelemaan blogipostausten kirjoittamista, mutta onneksi nyt neljän päivän kuumeen jälkeen on elämä jälleen ottanut jalansijaa, ja pystyn kertomaan kuulumisia! Sinänsä kummaa, mutta sairasviikolla olen saanut paljon positiivisia uutisia. Sain töitä jotka alkavat tiistaina ja kutsun työhaastatteluun toiseen työpaikkaan. Mikä parasta, mikäli näistä jälkimmäisempi tärppää, pystyn tekemään molempia töitä! En olisi arvellut olevani joskus tässä tilanteessa että saan tehdä kahta työtä joista molemmat ovat enemmän kuin mieleen!

Tuntuvat tuparit

Viskataan palloa myös viikon verran taaksepäin, ja katsellaan sen pomppimista meidän tupareissa! Oli mukava järjestää tupaantuliaiset hieman isommalle porukalle kun kerrankin on tilaa! Kolmioomme pysyi hyvin vetoisena molempien asukkaiden ystäville, ja tunnelma oli mukava!

Katoimme pöytään monenlaista syötävää.


Pöytää koristi mm.

  • Pepperoni pizzarullat
  • Herkkusieni pizzarullat
  • Tomaatti, Basilika ja Mozzarella -tikut
  • Viinirypäleet
  • Kahdet eri perunalastut
  • Kolme eri dippikastiketta
  • Chilipähkinät
  • Kevätsipulipähkinät
  • Karkkeja
  • Marjabooli

Vieraita saapui yhteensä noin 15, ja tila riitti hyvin! Olin iloinen että niinkin moni jaksoi tulla Hyvinkäälle katsastamaan matalan majamme. Melusaaste pysyi siedettävissä lukemissa, ja illan mittaan menimme vielä jokseenkin karsiutuneella kokoonpanolla käymään eräässä mielipaikassamme hyvinkäällä, Ravistimessa. Se on baari / lounge, jossa drinkit tarjoillaan pöytiin siinä missä tilauksetkin tullaan noutamaan pöydästä. Tunnelma on lämmin, rokokoo -tyyliset kalusteet vetoavat minuun paljon. Ravistimessa istuskelu on mielekästä ja siellä pystyy keskustelemaan ja vain olemaan rauhassa.

Kestosuosikkini on ehdottomasti Gin Tonic. SItäkin tällä kertaa.

Tuparit lienivät juhlaväelle sen verran tyhjentävät että suuri osa päätti sairastua pari päivää niiden jälkeen. Samana päivänä kanssani sairastui neljä tupaantuliaisissa ollutta vierasta! Näistä tuli siis loppuun asti ikimuistoiset kekkerit. 

comments powered by Disqus