asu

Blogimaailma vs todellisuus

Sain ohimennen työstä ja bloggaamisesta keskustellessani bloggaajakollegalta idean puhua siitä, miten blogi ja työelämä tasapainottavat toisiaan ja miten ehkä rankaltakin tuntuva työ voi saada tasapainoa juuri siitä pinnallisesta ja kauniista blogimaailmasta. Näen omassa työssäni paljon niitä elämän vaikeampia hetkiä ja myös niistä selviytymistä. Kipu ja masentuneisuus ovat läsnä arjessa vahvasti, joten ajoittain jaksaminen on haastavampaa. Hieman harmaampana ajanjaksona muutenkin energiat ovat hieman vähissä, mutta ilman outletia tunteille ja ajatuksille ne jäävät helposti pyörimään päähän. Olen sitä mieltä että ajatuksista on hyvä puhua ääneen, sillä ne saavat heti perspektiiviä. Onnekseni minulla on ihania työkavereita ja läheisiä, joiden kanssa voin ajatuksia miettiä ja saada ratkaisuja myös oman mieleni ulkopuolelta. Kokemusta minulla ei ole työelämästä vielä paljoa, joten kokeneemman kollegan rohkaisevat neuvot ovat joskus tarpeen. 

Olen pitänyt arjen ja työelämän visusti blogini ulkopuolella myös terapeuttisessa mielessä. Se että kirjoitan ihanista asioista ja  julkaisen kauniita kuvia antaa minulle mahdollisuuden olla ajattelematta niitä takaraivoon jääneitä työkuvioita. Arkinen ja hieman ryytynyt versio minusta, joka juoksee pää kolmantena jalkana paikasta toiseen ja ajattelee enimmäkseen kaikkia muita ja heidän hyvinvointiaan ei ole blogin kannalta kaikkein ihanin versio minusta, joten haluan tuoda esiin niitä luovempia puolia blogin avulla jotka eivät pääse arjessa esille. Pidän muodista, elokuvista ja matkustelusta, joten haluan jakaa näitä intohimoja myös teille lukijoille, joten blogi on paras paikka tuoda näitä ihania asioita elämässä paremmin esille kuin märehtiä niitä huonoja hetkiä. Positiivisiin asioihin keskittyminen onkin blogeissa tyypillistä, jota kyllä usein karsastetaankin. Kuitenkaan se aivan tavallinen arki ei ole niin mahtavaa tai viihdyttävää että sitä kannattaisi näyttää juuri sellaisenaan. Eihän elokuvissakaan asiat menee samalla tavalla kuin oikeassa elämässä.

Se että blogeissa näytetään vain ne ihanimmat hetket ja sitä todellista arkea raotetaan vain hieman on mielestäni ihan perusteltua ja tavallaan mielyttävääkin. Se ettei kaikkien huolia ja murheita omiensa lisäksi tarvitse jokaisessa postauksessa puida ja voi keskittyä niihin ihaniin asioihin niiden tuikitavallisten sijaan on tietyissä määrin piristävää. Löydetään se ilonpilkahdus sen hikisen ja nuutuneen arjen keskeltä. Blogin tulisikin olla se paikka minne tulet irtaantumaan arjesta, jotta elämä ei käy liian tylsäksi tai mielikuvituksettomaksi. On mielenkiintoista nähdä bloggaajan tai some-persoonan elämään ajoittain hieman tarkemmin, mutta aina se ei ole välttämätöntä. Jos sisältö on muuten mielenkiintoista, voi blogia huoletta lukea vaikkei kaikkein syvimpiä ajatuksia välttämättä pääsisikään lukemaan. Mielestäni sairaala-arki smurffeineen (ne työvaatteet) ja milloin millaisine kommelluksineen ei ole kovinkaan mielenkiintoista, joten se että vapaa-ajalla ajatukset saa aivan muualle tekee enemmän kuin hyvää.

Päivän aikana kuuntelen paljon muiden mietteitä ja tuntemuksia, joiden perusteella teen ammatillisia päätöksiä muiden hyvinvoinnin edistämiseksi. Omien ajatusten ja murheiden puiminen ei siksi onnistu enää työpäivän jälkeen kun on kuppi täynnä. Se ettei se ala tulvimaan yli on erilaisten hyvinvointia edistävien harrastusten, kuten liikunnan ja omassa tapauksessani bloggaamisen ansiota. Nyt en ole kyllä jaksanut mm. sairastelun vuoksi käydä liikkumassa, joka näkyy myös henkisessä hyvinvoinnissa. Olen suhteellisen sinnikäs sissi ja stressi alkaa näkyä voinnissa ja kehossa vasta reilusti yli suositeltavan rajan. Ajatusten lokerointi on tehnyt niistä myös helpommin hallittavia joka on myös yksi syy miksi en aihetta sivua täällä blogin puolella. Fysioterapiaan ja toimintakyvyn ylläpitämiseen liittyvät mietteet nimittäin ovat pidemmän päälle kahdeksan tuntisen syväanalyysin ja tykittämisen jälkeen liikaa. Ymmärrän kyllä että ihmiset haluavat tietää miten edistää omaa toimintakykyään ja saan paljon kysymyksiä esimerkiksi kivunhoidosta ja harjoittelusta läheisiltäni. Autan mielelläni, mutta nykyään yhä useammin ohjaan mieluummin kollegan vastaanotolle, jolloin saan pidettyä työjutut työpaikalla helpommin. 

Se että näen niitä elämän varjopuolia ja tilanteita, jolloin kaikki ei mene suoraan sanottuna kuin Strömsössä, saa helposti ajattelemaan sitä miten lyhyt oma elämänsä on ja miten tärkeää on tarttua mahdollisuuksiin juuri nyt ennen kuin ne ovat menneet ohi eivätkä ole enää mahdollisia. Projektit, matkustelu ja riskit on helpompi ottaa vastaan nuorempana kun jaksaa ja pystyy kuin silloin kun enää terveys tai pystyvyys ei riitä niiden toteuttamiseen. Ajoittain myös koen sen hieman murehduttavaksi, että teenkö nyt kaikkeni elämälläni vai pitäisikö minun kokea vielä jotain muuta ennen kuin tiedän tekeväni juuri sitä mitä minun on tarkoitus tehdä elämälläni. Sitä juttua milloin tuntuu siltä että en ole töissä työaikana vaan nautin tekemästäni täysin sydämin. Ei sillä etteikö työni olisi merkityksellistä tai valtaisan arvokasta ja hyödytä ympärilläni olevia ihmisiä vaan siitä näkökulmasta että mikä tekee juuri minut sellaiseksi kuin haluan tulla. Elämää ei myöskään kannata ottaa turhan vakavasti, joten riskien ottaminen ja sen oman jutun löytäminen auttaa jaksamaan myös niinä hankalina hetkinä.

statement t-shirt &OTHER STORIES

plaid pants THEORY

jewellery THOMAS SABO

chelsea boots VAGABOND

Kuvat: Essie's

Ciao belle,

Sini

comments powered by Disqus