ruoka

Kesäkurpitsapasta

Terveellinen kasvisruoka on mielestäni yksi parhaista ruuista mitä voit itsellesi tehdä. Siksi innostuinkin ajatuksesta Zucchini eli kesäkurpitsapastasta, jota on viime aikoina ollut paljon monessa paikassa ja sitä on suositeltu terveellisenä vaihtoehtona pastalle. Teinkin sen inspiroimana halloumikesäkurpitsapastaa, jota suosittelen testaamaan itsekin kotona! Kuitenkin herkkusienien tilalle suosittelen testaamaan oliiveja. Emme poikaystäväni kanssa ole kaikkein suurimpia oliivien ystäviä, joten ajattelimme testata herkkusienillä, mutta oliiveilla saisi aikaan hieman herkullisemman ja ruuan makuun sopivamman vivahteen. Herkkusienetkin sopivat pastaan kuitenkin hyvin. Yksinkertaisilla ja terveellisillä raaka-aineilla saa helposti aikaan hyvää perusruokaa joka maistuu ja saa olon tuntumaan hyvältä.

kesäkurpitsa

halloumia

kirsikkatomaatteja

kivettömiä oliiveja

Provence maustesekoitusta

suolaa

pippuria

valkosipulia

Kesäkurpitsa kannattaa siivuttaa juustohöylällä. Jos haluaa enemmän spagettimaisempaa kesäkurpitsapastaa on mahdollista kokeilla raastinta, mutta huomasin sen pehmenevän paistaessa nopeammin aiemmalla kokeilukerralla, mikä ei  ole tässä tilanteessa paras vaihtoehto. Kauniin vihertävän "raidan" saa siivuttamalla aina kuoren läheltä, jolloin ruoka on hieman värikkäämmän näköistä ja ainakin omasta mielestäni hieman herkullisemman näköistä silloin. Pirteät värit tuovat kasvisruokaan kuitenkin aina sitä jotain, ja eikös se ole niin että pitäisi syödä monenvärisiä kasviksia. Mikäli haluat kuoria kesäkurpitsan, on sekin mahdollista tai puhtaimmillaan osta luomua ja tutulta ruuantuottajalta, jolloin hyvällä puhdistuksella vältät mahdolliset kuoren mukana tulevat kasvinsuoja-aineet etkä jää paitsi kuoren kuitupitoisuudesta. 

Pyöräitä pannulla ensin halloumi, kirsikkatomaatit ja oliivit. Niiden kypsymisessä menee kauemmin kuin kesäkurpitsassa, joten hyvän lopputuloksen aikaansaamiseksi ruskista kaikki muut ennen kesäkurpitsaa. Itse maustoin myös tässä välissä, mutta voit lisätä mausteet myös kesäkurpitsan jälkeenkin. Tämän jälkeen lisää kesäkurpitsa ja anna sen kypsyä al dente, eli niin että se ehtii vähän pehmetä, mutta on kuitenkin vielä kiinteää eikä ole päässyt nahistumaan. Nautiskele hyvällä omalla tunnolla!

Oletko itse kokeillut kyseistä reseptiä vielä? Mitä pidit vai lähteekö vasta testiin? Tässä on kyllä se hyvä puoli että se on esimerkiksi gluteeniton ja vegaanisen siitä saa korvaamalla halloumin jollain muulla tai syömällä sellaisenaan.

Ciao belle,

Sini

comments powered by Disqus