yhteistyö

L'Occitane joulukalenteri

Minulla oli pienenä aina suklaajoulukalenteri, josta joka aamu odotti innolla minkälainen kuva suklaapalassa odotti. Itse suklaa ei sinänsä kummoista ollut, mutta sen yhdisti jouluun ja sen odottamiseen. Näin parikymppisenä ei odota niinkään joulukalenterin luukun avaamista tai joulua samalla tavalla kuin pienenä, mutta se sama ilo mitä yllätyksestä tulee on pysynyt samana. Katselin syksyllä kun L'Occitanen joulukalenterit saapuivat kauppoihin, et tuossa jos jossain on joulukalenteri just mulle. Sainkin yhteistyön tiimoilta kyseiseltä brändiltä tämän samaisen joulukalenterin, mistä olin haaveillut jo jonkin aikaa. En siis voisi olla iloisempi. Maltoin ehkä 48h antaa kalenterin odottaa aukaisua, kunnes kurkkasin jokaisen luukun läpi. Hups!

Uskollisena tämän ranskalaisen yrityksen tuotteiden käyttäjänä ilahduin joulukalenterin sisällöstä. Olin jokaiselta luukulta enemmän innostunut sen sisältämien tuotteiden monipuolisuudesta ja laadusta. Tuttuja ja turvallisia tuotteita, sekä uudenuutukaisia ihanuuksia. Kaikki ovat pienessä matkakoossa, joten tuotteita voi kalenterin avulla testailla, jos vaikka niihin ihastuu ja haluaa hankkia isomman pakkauksen myöhemmin. Matkakokoiset tuotteet sopivatkin esimerkiksi reissuun. Käsimatkatavaroihin saakin helposti tärkeimmät mukaan, ilman että nesterajoitukset tai painorajat paukkuvat. Samalla voi säästää hieman paikanpäällä, kun erikseen ei tarvitse hommata lyhyelle reissulle pesuaineita ja rasvoja. 

Tuotteista löytyi mm. omia ikilemppareitani kuten Almond Shower Oil -suihkuöljy, jonka tuoksu on valloittava ja öljyn koostumus tuntuu ylelliseltä. Se kuitenkin vaahtoutuu ja jättää ihon kosteutetun tuntuiseksi. Myös muita tästä ihanasta mantelisesta Almond sarjasta löytyy kalenterin kätköistä. Shea sarjasta löytyy useita ihania voiteita ja saippuoita ja suihkutuotteita. Näitä olen käyttänyt todella paljon aiemmin ja mikäli kiinnostusta sarjaan löytyy enemmänkin voit lukea postauksen aiheesta täällä. Muitakin L'Occitanen legendaarisia sarjoja, kuten Aromachologie ja Verbena on hyvin edustettuna. Tässä joulukalenterissa on siis koko laaja valikoima hyvin edustettuna, eli jos kyseinen brändi ei ole sinulle ennestään tuttu, voit tämän kautta hyvin tutustua ja löytää omat suosikkisi. 

Parasta joulukalenterissa onkin monipuolinen sisältö, joka löi minutkin ällikällä. En oikeastaan olisi osannut kaivatakaan enempää tuotteita, sillä hiustenhoito, ihonhoito ja kasvojenhoito oli monipuolisesti edustettuna kalenterissa. Oli myös uusia sarjoja ja tuotteita, joihin tutustuin kalenterin kautta itsekin. Kenties hieman myöhemmin kun olen päässyt kunnolla tuotteita testaamaan jatkan niiden käyttöä myös isompien pakkausten muodossa. Kävinkin tutustumassa L'Occitanen nettisivuilla tuotteisiin tarkemmin ne kalenterista bongattuani. En kuitenkaan liikaa spoilaa kalenterin sisältöä, että jos sen haluat ostaa ja löytää itseksesi sieltä eri tuotteet saat tehdä niin aivan rauhassa. Nettisivuilta voit tarkemmin kurkistaa mitä joulukalenteri pitää sisällään, jos et halua ostaa sikaa säkissä.  

Itse kalenteri on myös erittäin kaunis. Japanilainen taiteilija oli saanut kauniisti ikuistettua ranskalaisen joulutunnelman ja joulunajan taianomaisuuden. Punainen rusetti tekee kalenterista kuin lahjan itsessään, eli aivan hyvin tällä voisi yllättää tyttöystävän, siskon, äidin tai kenet tahansa! Lahjana tämä ei myöskään voi oikeastaan mennä pieleen, sillä monipuolinen sisältö takaa sen että siellä on jokaiselle jotain. Yhtään jos joulumieltä löytyy ja rakastaa estetiikkaa ja ihanantuoksuisia kosmetiikkatuotteita, tulee tämä kalenteri olemaan hitti. Allergikolle tätä en lahjaksi suosittelisi, sillä vaikka tuotteet ihanantuoksuisia ovatkin, voivat ne aiheuttaa allergisen reaktion. Omalle kohdalle tämä kyllä osui ja upposi.

Joulukalenteria olen bongannut L'Occitanen omien myymälöiden ja nettikaupan lisäksi ainakin Sokokselta, joten sieltä tätä ihanuutta löytää. Uskoisin että myös muissa isommissa tavarataloissa, joissa brändin tuotteita muutenkin on valikoimassa löytyy myös joulukalenteria. Brändillä on myös olemassa luksusjoulukalenteri, joka on hieman arvokkaampi ja sisällössäkin on panostettu niihin ylellisempiin tuotteisiin, eli jos haluat vielä jotain ekstraa voit valita luksusversion. Itselleni tämä klassikkoversio on aivan riittävä, sillä sekin on täysin hintansa väärti. 

Joulukalenteri saatu L'Occitanelta. 

Ciao belle,

Sini

comments powered by Disqus