asu

Onnellinen tyytyy vähempään

Olen ollut viimeisen kolmen kuukauden aikana onnellisimmillani kuin aiemmin. Olen muuttanut uuteen kaupunkiin, työskennellyt omalla alalla ja kokenut paljon ihania asioita. Olen myös huomannut että en ole kaivannut niin paljon materiaa tai tavoitellut unelmissani suuria kuin ennen. Olen onnellinen juuri nyt, joten miksi etsisin jotain elämääni mikä ei parantaisi tuntemusta vaan korkeintaan aiheuttaisi stressiä. Olen aina ollut tavoitteellinen ihminen ja haluan saavuttaa elämässäni paljon. Huomaan kuitenkin että esimerkiksi bloggaamisessa en pyri enää markkinoimalla lisäämään blogini suosiota vaan olen vähentänyt postausteni jakamista vaan kirjoitan omien tuntemusteni mukaan tekstiä ja jaan kuvia ilman mitään paineita. 

dress ZARA

leather jacket CALVIN KLEIN JEANS

boots GUESS

sunnies RAY BAN 

necklace DKNY

belt BCBG MAX AZARIA

watch MICHAEL KORS 

Olen valinnut aihealueenikin enemmän fiiliksen mukaan. Olen kirjoitellut enemmän syvällisemmistä aiheista ja purkanut ajatuksiani niitä kohtaan. Olen ottanut bloggaamisen ihan harrastuksen kannalta ja jos blogissani ei vieraile ihmisiä, en ota siitä paineita sillä teen tätä itselleni pääasiassa. Aiemmin halusin kovasti tehdä bloggaamistani työkseni, kun päivässä oli tunteja vaikka muille jakaa ja tekemistä minulla ei ollut. Nyt käyn töissä täyspäiväisesti (toistaiseksi), joten haluan panostaa vapaa-ajallani laatuaikaan paremman puoliskon kanssa ja asioiden kokemiseen. Jonkinlainen harrastus minun pitäisi bloggaamisen lisäksi keksiä, nyt kun aika ei mene tanssisalilla. Kuntosalikortin hommaamista olenkin miettinyt, joka tukisi myös omaa hyvinvointiani ja jaksamistani myös töissä. Nyt olenkin säästänyt aikaa töille ja niistä palautumiseen, joten harrastusten hankinta on jäänyt kakkoseksi. Huomaan välittömästi vireystilani ja mielialani laskevan jos en harrasta säännöllisesti liikuntaa, joten pyrinkin ylläpitämään hyvää fiilistä liikkumalla, syömällä terveellisesti ja nukkumalla riittävät yöunet. 

Onnellisuus ei ole itsestään selvyys, joten konmarityylinen ajattelu sopii sen ylläpitämiseksi mainiosti, jos jokin asia ei tuota sinulle iloa niin luovu siitä. Ympärilleen kannattaa kerätä iloa ja onnea aiheuttavia ihmisiä ja asioita, joten on helppo tyytyä vähempään kun on onnellinen. Helposti huomaa kun tavaraa alkaa kerääntyä nurkkiin, tai elämässä on ihmisiä jotka vievät enemmän energiaa kuin antavat sitä on helpompi luopua. Tämä ajatus ei sinänsä liittynyt siihen mitä halusin tulla kirjoittamaan, mutta tärkeä pointti kuitenkin. Enemmänkin halusin puhua siitä kuinka onnellinen ihminen on tyytyväinen juuri siihen mitä on, millaisessa työssä on tai ketä ympärillä pyörii. Tai ainakin omalla kohdallani kun kaikki kolme kohtaa on suunnilleen tasapainossa, ei mikään niistä ala häiritsemään tai aiheuttamaan mielipahaa. Ei ole tarvetta esimerkiksi olla dieetillä saadakseen unelmapainon, valittaa töistä ja harkita uranvaihdosta tai tukehtua negatiivisuuteen ympärillään. Tunne siitä että kaikki on hyvin niinkuin on on hyvin rauhoittava ja mieli lepää. Sitä onnellisuus minulle on. 

Kun osaa olla onnellinen ja keskittyä olennaiseen ei huomaa valittavansa turhanpäiväisistä asioista jatkuvasti. Esimerkiksi on tyytyväinen siitä että on terve, pystyy kävelemään, hengittämään vaikeuksitta, voimaan henkisesti hyvin, olemaan työelämässä, tekemään itselle mieluista työtä, asua omassa (vuokra)asunnossa, olla hyvässä parisuhteessa, talous tasapainossa, asumaan rauhallisessa maassa, jossa sosiaaliturva ja terveydenhuolto toimii tarvittaessa ja niin edelleen. Tulen tähän aiheeseen paneutumaan myöhemmin suomalaisuutta koskevassa postauksessa, joten jos aihe kiinnostaa pysy kuulolla. Päinvastoin jos onnellisuus on hukassa, pienetkin asiat alkavat kalvamaan mieltä. Niistä tulee helposti suuria, joten tasapainon ja järjen yhdistäminen onnellisuuteen onkin oleellinen asia. Kun pystyt järjellä itsellesi selittämään, että ei haittaa jos kahvinpurut leviävät lattialle tai myöhästyt bussista, pääset paljon helpommalla ja on helppoa olla onnellinen. Tästä tulikin tämä Olavi Uusivirran biisi mieleen, joten eikun vaan fiilistelemään!

Nyt on hyvä aika sulkea kone ja keskittyä olennaiseen eli onnellisuuteen. Ihanaa päivää tyypit! Toivottavasti teillä menee hyvin ja voitte olla onnellisia.

Ciao belle,

Sini

comments powered by Disqus