ajatukset

Parasta just nyt

Onnellisuus ei ole itsestäänselvyys, eikä sitä myöskään välttämättä huomaa ennen kuin se on menetetty. Pienet asiat ärsyttävät ja kaikki tuntuu hankalalta, mutta kun muistaa miten hyvin kaikki käytännössä on voi vaan hymähtää ja hymyillä. Se voi kuitenkin olla helpommin sanottu kuin tehty ja tilanne ei välttämättä ole se miltä se ulospäin näyttää. Suurimmalla osalla meistä on onneksi kaikki hyvin ja paljon ihania asioita elämässä, jotka hymyilyttävät.

Onnellisuus ja hyvä itsetunto eivät aikoinaan minunkaan kuten liian monen nuoren elämässä ole aina olleet läsnä, mutta ikä ja kokemus (23.. köhköh) ovat opettaneet arvostamaan asioita juuri nyt. Samalla olen myös oppinut etten odota elämältä mitään, eikä se ole minulle mitään velkaa, eli jos haluan menestyä ja olla onnellinen tulee tehdä töitä ja tehdä elämästään omanlainen. Apua ei tipu taivaalta, vaan saattaa joutua itse pitämään itsestään huolta. Meillä täällä itsenäisessä Suomessa on hyvä tukiverkko ja järjestelmä, mutta moni jää helposti sen ulkopuolelle ja kokee itsensä yksinäiseksi tai vailla tukea ja turvaa. Siksi on tärkeää huomioida muut ja kohdella heitä vertaisenaan ja kuunnella mitä heillä on sanottavanaan, jotta voimme tehdä asioille jotain. Pienet hyvät teot tekevät maailmasta paremman paikan meille jokaiselle.

Tällä hetkellä saan opiskella itselleni mieleistä ammattia, jossa pääsen tekemään jotain konkreettista ja hyödyllistä. Minusta on mielekästä mennä kouluun vaikka koulutyöt välillä aiheuttavatkin stressiä. Minulla on koti ja sosiaalisia suhteita, jotka antavat tukea ja turvaa vaikka aina ei jaksaisikaan. Saan tehdä itselleni rakkaita asioita, kuten tanssia, näytellä, kirjoittaa tätä blogia ja matkustella eikä minun tarvitse huolehtia terveydestäni, taloudellisesta tai fyysisestä turvallisuudesta. Olen saavuttanut elämässäni asioita, joista olen hyvin onnellinen, kuten osallistua erilaisiin projekteihin. Minulla on suunnitelmia tulevaisuuden varalle ja odotan niiden toteuttamista innolla. 

Niitä pieniä asioita, jotka saavat minut hymyilemään ovat leffailta Ihmeotuksia katsoen hyvässä seurassa, Monopolin pelaaminen ystävien kanssa, glögihetki markkinoilla, kaunis talvisää sisätiloista katsellen, herkullinen itsetehty appelsiinijuustokakku, varattu kampaaja-aika ja osuva synttärilahja (glögiä nam!). 

coat CANADA GOOSE

pants BCBG MAX AZRIA

shoes SOREL 

Ciao belle, 

Sini

comments powered by Disqus