matkailu

Pieni matkaopas Kööpenhaminaan

Joulukuun puolessa välissä kävin toisen puoliskoni kanssa ensimmäistä kertaa yhdessä ulkomailla ja valitsimmekin Kööpenhaminan matkakohteeksi. Itse lentoliput saimme lahjaksi vanhemmiltani joulukuussa olevien syntymäpäivien ja joulun kunniaksi. Valinta meni siinä mielessä nappiin sillä kumpikaan meistä ei ole ennen ollut Tanskassa ja etäisyydeltään Kööpenhamina on ihanteellinen viikonloppumatkalle, sillä lento kestää alle 2h. Muutenkin olen kuullut paljon hyvää Kööpenhaminasta matkakohteena, erityisesti näin joulun aikaan jolloin monissa Euroopan kaupungeissa on toinen toistaan ihanampia joulumarkkinoita ja koristuksia. 

Kööpenhaminaan lentäessä on hyvä tietää jo hieman etukäteen kuinka itse kaupunkiin pääsee. Riippuen sijainnista joko juna tai metro on kätevin vaihtoehto Kastrupin lentokentältä (Københavns Lufthavn) Kööpenhaminaan. Mikäli matkustat Kööpenhaminan keskustaan eli lähelle Tivolia tai Vesterbrohon paras vaihtoehto on juna suoraan päärautatieasemalle (København H). Junalippu maksaa noin 6€ per suunta yhdelle henkilölle. Metro kannattaa valita silloin jos menet Christianshavniin, Kongens Nytorville Nyhavnin viereen ja Nørreportiin. Molemmille kulkuvälineille on selkeät opasteet lentokentällä, eli eksyminen ei ole todennäköistä. Varaudu siihen, että lentokentältä poistuessasi kävelet koko kentän läpi, mutta niin on Helsinki Airportilla myös todennäköisintä. Me matkustimme junalla keskustaan, sillä hotellimme sijaitsi keskustan alueella. Koin myös että se oli kätevää ja selkeät ilmoitukset ilmoittivat tanskan lisäksi myös englanniksi päärautatieaseman kohdalla ja lentokentällä joten poisjäänti on helppoa. Junalla pääsee noin puolessa tunnissa keskustaan. 

Kööpenhamina on shoppailijan paratiisi. Keskustassa on pitkä ostoskatu ja sieltä löytyykin kaikki perusbrändeistä (Zara ja H&M), harvinaisempiin liikkeisiin (ARKET ja Urban Outfitters) ja luksusbrändeihin (Gucci ja Louis Vuitton). Tässä oli vain pari esimerkkiä siitä mitä kaikkea sieltä löytyykään. Samoilla alueilla on myös muutama tavaratalo kuten Magazin du Nord ja ILLUM. Ensimmäinen on tyypillisempi Stockmannia vastaava tavaratalo ja jälkimmäinen on luksusmerkeille omistettu premiumtavaratalo. Ostosmahdollisuudet eivät todellakaan lopu kesken. Myös paljon ihania tanskalaismerkkejä kuten Samsøe&Samsøe kannattaa katsastaa ihan kivijalkaliikkeessä!

Kööpenhamina on kallis kaupunki, kaikesta saa maksaa enemmän kuin esimerkiksi Helsingissä. Budjettimatkakohteeksi se ei ole ihanteellinen, sillä esimerkiksi ravintolat ja kahvilat ovat hieman Suomen hintatasoa korkeammat. Myös erityisesti pikkujoulukautena on erittäin hankalaa päästä ravintoloihin iltaisin, sillä ne ovat kaikki bookattu täyteen. Hotellissakin meille suositeltiin McDonaldsia ex tempore dinnerille samalle illalle, joten jos haluat päästä ravintolaan syömään on hyvä tehdä pöytävaraus ennen tai sitten välttää kiireisimpiä juhlapyhiä matkaa varatessa. Aivan Kööpenhaminan ydinkeskustassa on kuuluisa ja sympaattinen Café Norden. Ihanat kakut ja kahvit saa mahtavalla torinäkymällä nautiskella rauhassa ihanassa tunnelmassa. Paikasta saa myös ruokaa, mutta itse pysyttäydyin kakuissa ja leivonnaisissa kyseisessä paikassa. 

Kuuluisimpia nähtävyyksiä Kööpenhaminassa ovat kaikkien tutut Pieni merenneito -patsas ja Tivoli. Molemmat kävimme katsastamassa reissun aikana, sekä aivan keskustassa sijaitsevan Rundetaarnin eli pyöreän tornin, josta on aivan ihanat näkymät kaupunkiin. Me kävelimme Merenneitopatsaalle, mutta esimerkiksi Hop on hop off-turistibusseilla pääsee suoraan paikanpäälle helposti, sekä myös muille nähtävyyksille. Kööpenhaminassa olisi myös paljon museoita erilaisista aiheista, jotka olisi ihana ollut käydä katsastamassa, mutta niille kannattaa varata ihan oma päivänsä. Me halusimme reissun aikana ottaa myös hieman lunkimmin, eli kiireiset museokierrokset jäivät välistä. Seuraavalla kerralla haluankin tutustua näihin hieman paremmin. On taide-, design-, lääketieteen- ja historiallisia museoita sekä paljon muita, eli on jokaiselle jotain mistä valita. Suurin osa museoista sijoittuukin ns. museokadulle, jonka päässä on kuuluisa Kansallismuseo (The National Museum of Danmark). Kirkkoja ja kauniita historiallisia rakennuksia on kaupunki pullollaan, joihin kannattaa tutustua jos aikaa on. Näiden lisäksi yksi tunnettu paikka on keskustassa sijaitseva vapaakaupungiksi julistautunut Freetown Christiania. Meillä ei tähän ollut aikaa, mutta ehkä sitten ensi kerralla.

Joulun aikaan parasta on kaupunkien joulumarkkinat joista saa toinen toista herkullisempia glögejä, karkkeja ja leivoksia. Tunnelma näissä on vertaansa vailla ja erityisesti illalla siellä on kaunista ja voi hyvässä seurassa nauttia glögiä ja glühweinia joululauluja kuunnellen. Näitä pieniä markkinoita on ympäri Kööpenhaminan keskustaa, joten jos satut paikanpäälle joulun aikaan suosittelen nämä katsastamaan. Muissakin Euroopa kaupungeissa ja myös kotoisessa Helsingissä näitä on onneksi tarjolla koko joulukuun ajan, eli joulutunnelmasta saa nauttai ihan urakalla. Niistä saa myös persoonallisia tulisiaisia, jos haluat jotain paikallista ja käsintehtyä. Lähes poikkeuksetta Kööpenhaminassa pärjää kyllä pankkikortilla ja ostostenteko on vaivatonta. Joulumarkkinoille kuitenkin suosittelen varaamaan hieman käteistä, että kaupanteko sujuvoituu. Monissa niissäkin kyllä onneksi on mahdollisuus korttimaksuun. 

Ciao belle,

Sini

comments powered by Disqus