juhliminen

Synttäreitä juhlimassa Helsingissä

Olin tämän viikonlopun juhlimassa 23 -vuotissyntymäpäiviäni pääkaupunkiseudulla. Se tekikin ihan hyvää, sillä olen koko syksyn poukkoillut velvollisuudesta toiseen. Viikonlopun minilomaan kuuluikin synttärishampanjat Stockan yläkerran Champagne Barissa, shoppailua, käynti Tuomaan markkinoilla ja oleilua Espoossa hyvässä seurassa. Pelasimme myös illan epätoivoisesti Monopolia, jossa allekirjoittanut räpiköi loppuun asti! Enkä koskaan selviä edes niin pitkälle vaan aina olen ensimmäisten joukossa tekemässä konkurssia. 

Kuvia en hirveästi ensimmäistä päivää lukuunottamatta ottanut, koska ulkona on kylmä ja joka paikassa oli aivan mahdottomasti porukkaa, joten esimerkiksi asukuvien ottaminen (persoonattomasta asu mukaan lukien) jäi suosiolla. Alla kuitenkin muutama kuva viikonlopun uniformusta, eli Burberryn villakangastakista, Calvin Kleinin farkuista ja Timberlandin kengistä, jotka kaupunkilomalle ovat helpoimmat ja käytännöllisimmät vaihtoehdot näin talviaikaan. En reissulla myöskään ostanut mitään muuta kun ruokaa. Palailen kuitenkin keväällä majoittumaan muutamaksi kuukaudeksi ensi kevään harjoittelun ajaksi tänne Espooseen, joten enköhän saa silloin rahaa palamaan! 

coat BURBERRY

scarf ACNE STUDIOS

sweater WEEKEND BY MAX MARA

jeans CALVIN KLEIN JEANS

shoes TIMBERLAND

bag FURLA  

Ciao belle, 

Sini

comments powered by Disqus