asuste

Thomas Sabo korut

Joulu tuli ja meni ja nyt palataankin arkeen. Olen oikeastaan tyytyväinen että joulu on ohi, vaikka mieluusti nukkuisin myöhään. Halusin tulla jakamaan teille itseasiassa paljon ennen joulua hankkimani kauniit asiat, jotka ovat olleet toivelistallani jo jonkun aikaa. Sirot ja yksinkertaiset korut ovatkin minulle tulleet jo melkein tavaramerkiksi viimeaikoina. Nämä Thomas Sabon kauniit kaiverrettavat korut on helppo tehdä juuri omanlaisekseen. Ihanan yksinkertainen Love Coin koru onkin aivan juuri minulle yksilöity nimikirjaimeni S:n kaiverruksella. Love Bridge rannekoruun en halunnut mitään kaiverrusta. Se on itsessään niin kaunis että halusin säilyttää sen tuollaisenaan. Talven pimeyteen onkin ihana ostaa jotain kaunista piristämään, joten täydellisen korun omalla kaiverruksella kohdalle satuttua en halunnut jättää sitä ostamatta. Rannekorukin olisi jäänyt minua vaivaamaan, joten sekin lähti kotiin saman tien.

Ostin korut Helsingin keskustassa olevasta Thomas Sabon liikkeestä. Joulukiireet hidastivat kaiverrusprosessia hieman, että jouduin odottamaan ja käymään asioilla ennen itse tuotteen saamista, mutta itse prosessi oli todella nopea. Uskoisin, että näin joulun jälkeen käynnin olevan hieman nopeampi, kun asiakkaita ei ole ihan ruuhkaksi asti.  Värejä, muotoja ja tyylejä oli jokaiselle. Kultaa, hopeaa ja ruusukultaa persoonallisilla yksityiskohdilla tai yksinkertaisen kauniina. Mielestäni on ihanaa että on mahdollista saada kauniita ja omannäköisiä koruja omilla kaiverruksilla joko itselle tai rakkaalle lahjaksi. Thomas Sabo ei ole edes liian kallis merkki koruihin, sillä kyseessä on kuitenkin aitoa hopeaa ja esimerkiksi kullansävyisessä vaihtoehdossa on kultapinnoite.

Korujen hoidosta halusin sanoa vielä sen verran että sain vinkin, ettei tuoksuja kannata suihkuttaa suoraan korun päälle. Tällöin säästät pintaa ja korut pysyvät kauniina pitkään. Muutenkin turvallisin paikka säilyttää koruja on niiden omat pussit tai rasiat, jotka ovat usein pehmeää samettimaista materiaalia. Erityisesti pinnoitetut tai ns. asustekorut, joita ei ole varmistettu kullasta tai hopeasta ovat arkoja kolhuille ja värimuutoksille, joten hyvä huolto säästää aikaa ja hermoja. Itsellä on olemassa korurasia jossa säilytän suurinta osaa koruista, mutta pyrin pitämään niitä pienemmissä pussukoissa juuri värjääntymien, kolhujen ja sotkeentumisten välttämiseksi. Onko teillä jotain vinkkejä korujen hoitamiseen? Millainen on oma lempikorusi ja mikä sen tarina on?

Ciao belle,

Sini

comments powered by Disqus