opiskelu

Valmis fysioterapeutti | My day

Näin valmistumisen kunniaksi ajattelin tehdä My Day tyylisen postauksen, jossa kerron tunneittain että mitä tein, joten saisitte ehkä paremman ja toivottavasti hauskan kuvan siitä, että miten vietinkään perjantain 28.4., jolloin valmistuin. Päivällä oli hieman minuuttiaikataulu, joten siitä innostuinkin että miksen tee touhukkaasta päivästä selkeää kartoitusta, joka hyvin todentaisi fiiliksen, joka minulla oli päivän aikana.

6:30 Herätyskello soi. Toinen puoliskoni laittaa torkutuksen ja minä vain käännä kylkeä. Ei vielä kiitos! Ei huvita, mut kahvi ois kiva. En kuitenkaan aivan hirveän kauan viivy sängyssä, sillä tälle päivälle on paljon hommaa.

7:00 Istahdan juomaan aamukahvia ja katselen koneelta Netflixistä jotain. 

8:15 Minun pitää mennä koululle hoitamaan vielä yksi juttu, ennen kuin voin sanoa valmistuneeni. Se ei onnistunutkaan niin kuin luulin, vaan se tehdään netissä. Problem solved! 

8:45 Kävelen koulun opintotoimistolle ja huomaan että se aukeaa vasta kello 10. Äh! Tarkistan ettei koulun koneella ole mitään kriittistä jonka haluan vielä säästää ja kävelen kämpälleni siivoamaan. Suurin osa on jo tehty, joten ei ollut enää kuin lattioiden luuttuaminen ja vessan saumojen harjaaminen. 

9:30 Huomaan kyykkiväni lattialla ihmesienen kanssa metsästäen mysteeritahroja ja naurahdan, että näinkö vietän valmistumispäiväni!

10:15 Kävelen takaisin koululle hakemaan todistukseni. Nappaan sen matkaan ja pohdin, että jaksanko odottaa puoleen ja syödä halpaa opiskelijaruokaa. Koululla on kuitenkin yleensä hyvät pöperöt. 

10:30 Laiskuus voittaa ja syön koululla broileritikkuja/patukoita/mitälie. Tuttuja tulee vastaan ja kuulumisten vaihtoa ja onnittelua. Kuulemma motivoi muitakin opiskelemaan, kun tietää että valmistuminen on tulossa. Kysymykseen siitä mitä teen seuraavaksi vastaan naurahtaen, että Alkoon menen! Plan approved!

11:00 Olen vieläkin ruokalassa ja vastailen kännykällä laittamiini päivityksiin ja virallisiin pakollisiin ilmoitusviesteihin siitä että nyt on paperit kourassa. Kiitos vielä kaikile onnittelijoille! 

11:15 Kävelen vauhdilla laittamaan itseni hieman edustavampaan kuntoon sillä olisi tarkoitus ottaa valmistujaiskuvia kämpässäni, jonka avaimet pitää käydä palauttamassa tänään. Matka kohti ruokakauppaa ja muita pysäkkejä alkakoon!

12:30 Prismassa käyty ostamassa pizzatarvikkeet, jotta on illaksi jotain hyvää syötävää ja Alkon kautta ostamaan lemppari shampanjani eli Veuve Clicquot Brut. Olen sen ansainnut!

13:00 Haetaan mulle hieman edustavammat vaatteet kuvaukseen vaatevarastosta, joka on väliaikaisesti porukoilla, kunnes tiedän minne tulevaisuus tieni vie. Onneksi on mahdollista säilyttää tavaroita jossain eikä tarvitse niistä sen takia luopua ettei ole tilaa.  

13:20 Kukkakauppaan! Toinen puoliskoni antoi minun suunnitella oman valmistujaiskimpun, joka kuvissakin näkyy. Lempikukkani pionin ympärille lisäsimme hieman neilikoita ja karhunheinää ja simppeli kimppu oli valmis! Ah kun se on kaunis.

13:50 Palasimme kämpälleni ottamaan kuvia. Äitini kävi tuomassa vara-avaimen ja häntä lähinnä nauratti kuvaustouhu. Tunnelma katossa vaikka hieman vaikeuksia tuottikin pienessä yksiössä 45mm objektiivilla kuvaaminen. Kuvauksissa päälläni oli yo-mekkonakin ollut Karen Millenin mekko ja Louboutinin Decollete korot.

14:10 Saatiin kuvat otettua ja pikainen loppusiivous asunnossa ennen kuin pitää viedä avaimet takaisin. Opiskelija-asuntojen toimisto menee kiinni klo 15, joten alkaa olla jo hieman kiire. 

14:30 Eteinen on luututtu, sillä tätä ennen siellä on säilytetty siivouskamoja että muut paikat saa siivottua. Tavarat on viety autoon, avaimet laitettu omaan rinkulaansa ja kämppä lopputarkastettu. Hieman haikein fiiliksin lähden asunnosta, olinhan kuitenkin asunut siellä noin 2 vuotta.

14:50 Kävelen opiskelija-asuntojen toimistolle ja palautan avaimet. Nopeaa hommaa ja asia kunnossa! Ei tarvinnut edes jonottaa kun ajoitti avainten viennin viimetippaan, haha!

15:10 Vietiin loput tavarat asunnolta varastoon ja nyt alkaa ollakin semmoinen nälkä, että kiireesti tekemään ruokaa. Alkaa tämä ympäri kaupunkia kurvailu jo riittää!

15:30 Alan tehdä pizzataikinaa, sillä välin kun toinen puolisko (joka luonnosta vilkaistessaan ihmetteli miksen puhu poikaystävästä, joten poikaystävä siis...) on hakemassa leivinpaperia joka unohtui ostaa (taas) kaupasta. Leipuri Mustonen sai sillä välin hiivaleipäjauhoja ja tavallisia jauhoja sekoittaen tehtyä taikinan. 

16:00 Vuohenjuusto-kirsikkatomaattipizza menee uuniin ja alkaa kärsimätön odotus. Onneksi jääkaapissa on pestodippiä (resepti tulossa blogiin myöhemmin), jota voi käyttää leivän päällä ettei aivan vatsan kurinaksi mene. Samalla muokkaan kuvia tätä postausta varten.

16:15 Pizza on valmis ja ripottelemme hieman sen päälle rucolaa ja nautiskellaan! Tunnelma on kuin ulkomailla ja aurinko paistaa ikkunasta, vaikka hieman talvinen sää on muuten ollut tänään. Jos olisi ollut lämmin olisimme varmaan ottaneet kuvat ulkona, vaikka vanhassa kämpässä kuvien ottamisessa oli jotain nostalgista ja ihanaa!

17:00 Alan katsomaan Riverdalen uutta jaksoa ja makoillaan poikaystävän/toisen puoliskon/miehen kanssa sohvalla. Ei mitään kummempaa. Molempia hieman väsyttää, joten päädytään tarjouksesta huolimatta jäädä vain kotosalle. 

18:10 Isäni oli ostanut valmistujaisten kunniaksi skumppapullon ja toi sen ohikulkiessaan. Avasimme sen poikaystäväni kanssa ja nautiskelimme! Veuve Clicquot jääkööt toiselle kerralle. 

18:30 Aurinko paistoi ja istuskelimme sohvalla aurinkolasit päässä samalla kun molemmat tekivät omia hommiaan koneella (työhakemuksia ja kuvanmuokkausta). Oli yhtä hauska näky kun kuulostaa!

19:30 Avasin telkkarin Simpsoneja odotellessa. Seiskan ja ysin väliset ohjelmat Subilla, kuten Simpsonit, Rillit huurussa yms ovat parhaita!

21:00 Aloimme katsomaan Scary Movieta muttei kuitenkaan tuntia pidempään ja klo 22:00 nukahdettiin molemmat! Zzzz...

Eli ei ollut sen kummoisempi päivä! Ehkä vielä jollain tasolla en ole vielä ymmärtänyt että olen oikea fysioterapeutti ja valmiina työelämään. Mutta ehkä se tässä pikkuhiljaa valkenee itsellekin työnhaun lomassa. Katsotaan siis mitä tulevaisuus tuo tullessaan sillä tällä hetkellä se on hyvin avoin ja vielä pimennossa. En haluaisi jäädä Joensuuhun, vaan olenkin hakenut töitä Pääkaupunkiseudulta, joten jää nähtäväksi toteutuuko toiveeni Helsinkiin tai Espooseen muuttamisesta. 

Miten teillä menee ihanat lukijat? Onko joku muukin saamassa koulunsa päätökseen, vai onko vielä rupeama kesken? Millaisia suunnitelmia teillä on tulevaisuuden varalle? 

Ciao belle,

Sini

comments powered by Disqus