elämää

Minusta tulee avovaimo!

Mulla alkoi tappavan kova kuume viime perjantaina. Syöpä! Aids! Kuolema kituen! Ei koskaan kannata googlettaa taudin oireita, vaan soittaa suoraan lääkäriin. Maanantaina lämpö kipusi pelottaviin sfääreihin ja vasenta puolta rintaa alkoi vihloa ikävästi. Mies vei sairaalan päivystykseen, jossa köllöttelin monta tuntia. Ottivat eekoogeet ja tulehdusarvot, sekä influenssatestin nenästä -tuntui aika rapsakalta kun kumpaankin sieraimeen ängetään vanupuikot niin syvälle että aivoissa tuntuu. Lääkäri sanoi että otetaan vielä myyräkuume-pikatesti, mutta silti jäi vähän epäselväksi mikä minua vaivaa.

Googgeli lauloi vielä kerran kotona, tsekkasin noi myyräkuumeen oireet ja kaikki osui nappiin. Olen kärsinyt jo pari viikkoa siitä ettei katse tarkenna kohteeseen vaan silmämöllykät menee jotenkin kieroon. Lisäksi muistan elävästi koskeneeni joku aika sitten kuolleen jyrsineläimen häntään, kun nostin kissan saaliiksi saaman raukkaparan pois eteisen lattialta -enkä tainnut pestä sormiani. Hyvä juttu tässä on, että jos ja kun sairastan kyseisen taudin, saan elinikäisen immuniteetin. Huono puoli; tämä on yhtä helvettiä kun kuume ei laske ja olo on suoraan sanottuna nuhjaantunut kun pitäisi saada hommia tehtyä.

Hommia eli muuttohommia!

kolme hymyävää naikkosta

Minä siis muutan ensi kuun aikana miehen ja poikain tykö, tuohon kivenheiton päähän. Tämä ei ollut niin romanttinen prosessi kuin haaveilin, jotenkin vain asiat loksahti arkisesti ja lapset oli että OK kun mies asian sivulauseessa ilmoitti Saksikäsi Edwardin tiimellyksessä. Elämäni muuttuu, ei kovasti mutta kuitenkin. En ole enää yksin. Mulla tulee olemaan ympärillä ihmisiä ja eläimiä, monenmoisia. En voi päättää asioita itse, liittyivät ne sitten sisustukseen, raha-asioihin tai vaikka päivän ruokaan. Ei minusta tule äitipuolta tai puoliäitiä, lapsilla on jo äiti. Mutta yksi turvallinen aikuinen lisää heidän elämäänsä, se kai on tärkeää.

Tsiljardi asiaa pitää hoitaa, eikä mulla ole nyt voimia edes pakata. Istun hämärässä asunnossa kylmissäni, katselen tavaroitani ja kalusteita jotka lähtevät maailmalle jonkun toisen omaisuudeksi. Mitä jos ne päätyvät huonoihin oloihin? Mitä jos niitä kaltoinkohdellaan? -Nyt Susu järki päähän! Ne on vaan tavaroita. Elottomia, tunteettomia objekteja. Mutta silti, saan kai pikkuisen kyyneleen vierittää muistoille joita tavarat pitävät sisällään? Sniiif.

Pöytä on vielä myymättä, vink, vink.

Nyt taidan aloittaa pakkailun ihan huolella. Vaatekaaoksen taltutin kahdeksi jätesäkiksi, kolmas säkki lumppuihin, nejäs kierrätykseen. Sitten muistin että mullahan on varastossa vielä toinen mokoma satsi kesävaatetta, kenkää ja takkia. Ja siihen päälle talvitakit, talvikengät, talvilakit. Ja kaikkien rakastamat välikausivaatteet. Kuinka paljon naisihminen tarvitsee esim. erilaisia hattuja? Pieni ääni kimittää että kyllä tarvitsee mm. keväthatun, hellehatun, hautajaishatun...järkiääni karjuu toista. Nyt sitä konmaria kehiin!

Sohvan saisi joku kissanruokapaketilla.

Vaan notta, ensi viikolla on jo joulukuu! Minä vaihtelevasti jouluhöpelönä tyyppinä ajattelin tehdä blogiin joulukalenterin. Eli joka päivä kaikenlaista jouluista asiaa, enemmän ja vähemmän lyhyesti. Stei tuned! Pus!