Elämä On Kuolemista

Rakastan syksyä, ihan siinä missä kevättäkin. Mutta joku tässä vuodenajassa ajaa minut hieman alakuloiseksi. Kuihtuva luonto, mätänevät sienet ja marjat, autotielle litistynyt siilin poikanen. Kuolemaa kaikkialla.

Se mikä on varmaa tässä elämässä, on kuolema. Jokainen kuolee, lemmikkikoirasta filmitähteen, äitienpäiväruususta sotalapseen. Kaikki loppuu aikanaan, ja sekös pistää pienen pään pyörälle ja masentuneeksi. Pelokkaaksi jopa.

Nöf

Pelkäsin viime talvena rintojeni puolesta niin kovin että kirjoitin -jos nyt en testamentin, niin sellaisen viimeiset toiveeni kattavan viestin. Tollopäänä vaan tein sen puhelimeni muistioon, eihän sitä kukaan olisi päässyt lukemaan jos minusta olisi jostain syystä aika jättänyt. Vaan ehkä teinkin sen enemmän itselleni, omaksi luettavaksi kun en nyt sitten delannutkaan.

Kuolemaa kaikkialla.

Siinä luki mm. että Älkää surko poismenoani, ja hautajaisissa tulee olla iloinen tunnelma. !? Miksi vasta sitten kun olen kuollut, eikö voisi pitää elossa ollessa juhlia joissa iloitaan? Oon kyllä höhlä. Pitäisi nauttia täällä olosta tässä ja nyt, olenhan etuoikeutettu saadessani elää. Siksipä aion nyt skarpata ja iloita vaikka hampaat irvessä elossa olemisesta

Päivän nasuna värikästä ja elämänmakuista vaatetta.

Kun olemme kuolleet, samoin tuttumme ja ystävämmekin, muistaako meitä kukaan enää. Muistaako minua kukaan tyyliin sadan vuoden päästä, muuta kuin ehkä veljentyttöjen lapset hulluna isotätinä. Pitäisikö jotenkin koittaa jäädä historian kirjoihin (hyvässä mielessä), jotta tässä olemisessa olisi mitään järkeä.

Olen kirjoittanut lastenkirjan joka toivottavasti jää elämään minun jälkeeni. Kirja kertoo sivuten kuolemasta, siitä miten lapsen kuolema koskettaa vanhempia. Olen viime päivinä tuskaillut kuolleen tietokoneeni kanssa (kirjoitan tätä padilla). Nyt kun armain macbook otti ja sanoi lopullisesti niksnaks, koko valmis osio kirjasta katosi taivaan tuuliin. Onneksi osa on tallessa sähköpostissani, mutta jo vain, joudun piirtämään rutosti lisää jo kuvitettuja asioita uusiksi. 

Keskiviikkona olen puhumassa Nurmeksen kirjastossa kirjastani, kuvitusprojekteista ja muusta. Luultavasti paasaan myös kuolemasta kun se on niin vahvana mielessäni. Kuolemisiin, ja stay alive allihuuppa!

Sateenvarjo Petroskoista, kengät Tallinnasta kirpparilta. Villatakki hm, laukku mutsin vanha. Loput kuteet kirpparilta

Pus,

Susu

ps. Onkohan kuolleena olo niinkuin nukkumista vaan? Silloinhan se on mukavaa, mietin ja otan nyt nokoset.

ps2. Kuvat otti Jani Penttinen