lemmikit

Elämäni eläimet

Olen äärimmäisen eläinrakas, vaikka syönkin possua toisinaan. Mulla on ja on ollut lemmikkejä monenmoisia, tässä esittelen heistä osan.

Huttunen

Huttis syntyi Rääkkylässä tätini kesyttämälle kulkukoiraemolle ja naapurin collie-herralle vähän niinku vahingossa. Rakkautta ensi nuolaisulla, vaikka onhan tuo ihan jumalaton riippakivi mun sydämessä. Huttunen täyttää 9 vuotta 11.9. eli WTC-muistopäivänä, ja on ollut mulla kaksikuisesta asti. Luonne: äärimmäisen rakastava, riippuvainen, neuroottinen, ja hetkittäin leikkisä kuin mikä.

Huttusen korvat nousi pystyyn kolmikuisena. Tässä kuukauden ikäisenä
Huttusen hassu makuuasento. Tätähän näkee yleensä vain pentukoirilla.

Piuha

Sanoisinko että mun lempi-pikkuvauvva. Mahdottoman sievä ja pienikokoinen leikattu narttukissa joka tykkää olla sylissä ja nuolla naamaa. Vieraita kohtaan arka. Ostin Piuhan kympillä Tokmannin parkkipaikalta hetken mielijohteesta –käytöksestä päätellen häntä oli kaltoinkohdeltu. Sittemmin olen saanut koulittua siitä rohkeamman, mutta pelkää edelleen kovia ääniä jne.

Kerttu eli Gertrud

Minun perheen emäntä ja virallinen teurastaja. Kerttu oli ennen nimeltään Nöpö (ei sovi yhtään luonteeseen tuo nimi). Kun asuimme aikoinaan exän kanssa erään narkkisrikollisen naapurissa, eli Nöpön ’huoltajan’, joutui hän vankilaan ja kissa jäi heitteille. Pelastettiin se pihalta kuljeksimasta kun luultiin et se on paksuna, kunnes eläinlääkäri totesi toista, maha pömpötti matojen takia. Kerttu vain asettui meille, enkä enää halua siitä luopua, vaikka olenkin pohtinut olisiko se onnellisempi maalla esim. vanhempieni luona.

kaksi kaverusta

Timo

Ex-poikkis kustansi mulle/meille aidon mutta rekisteröimättömän venäjän sinisen kissan, Timo Tuomaanpoika Reitun kaksi vuotta sitten. Kissa on siis ihan sitä itseään mutta sen kasvattaja ei tuohon aikaan ollut vielä rekisteröitynyt viralliseksi kasvattajaksi niin saatiin se alennushintaan hulppeat 400e. Vuosi sitten Timo muutti väliaikaisesti asustelemaan M-miehen luo ja jäi sille tielleen. Mulla ei ole tarpeeksi tilaa hänen hurjalle luonteelleen ja liikaa särkyviä esineitä joita voisi tassulla tiputella. Aivan uskomaton luonnetyyppi on hän, rohkea ja vilkas ja todellinen persoonallisuus.

kolme kaverusta
kolmikuisena <3
M-miehen verhoilemalla nojatuolilla koleesti.

Töppers Matleena Karkkisade Reittu

Häälahjarahoilla ostettu suomenlapinkoira/australianpaimenkoira/partacollie –mix. Pentuna teimme sen että annoimme vapaan kasvatuksen, siksipä Töppösestä tuli vallan omatoiminen, ei-neuroottinen ja rohkea koiru.

Lempikoirani muutti eron tullen enoni hoiviin Uimaharjuun. Heistä kehittyi pian melkoinen parivaljakko, en tiedä kumpi palvoo toista enemmän. Mutta minä palvon Töpperiä, se on eeehana eläin ja ikävä tuottaa välillä kyyneleen silmäkulmaan.

juuri saapuneena Turun kotiin
vaavvi
muisks

Tr Tr Mitja

’Meidän’ eka kissa, joka tuli sisäsiittoisesta ja likaisesta paikasta, maatilalta jossa oli kymmeniä kissoja ilman hoitoa. Tyyppi (joka oli ihan herttainen) toi sen ja sanoi sen nimeksi Kokkare, kun kuivunutta kakkaa oli niin paljon sen takkuisessa, kirppuisessa angoraturkissa. Mitja muutti kanssamme Turkuun jossa se ehti elää vapaakissan elämää, kunnes muutimme Tampereelle kerrostaloon ja tultiin tulokseen että sen on parempi asua maalla mun porukoitten kanssa. Nyt Mitja (nimetty Fedja-Setä –kirjojen mukaan) on pullea ja terhakkaturkkinen pihakissa joka antaa äidilleni aamusuukkoja aina välillä.

<2

Edesmenneet:

Pepun eli Pelsebuubin otin vastaan naapurilta jolla oli pitovaikeuksia (perustarina –kissanpentu on söpö mutta mitäs kun se kasvaa). Tämä tapahtui Savonlinnassa asuessa lukioaikaan. Jeesus-kissalle eli Pepun veljelle ei käynyt yhtä hyvin, hänen mielipuolinen omistajansa sitoi kissaparan puuhun roikkumaan, josta sitten lenkkeilijät löysivät sen. Elossa mutta lintujen nokkimana.

Pepu oli ihan uskomattoman ihana ja upea otus, mutta jäi auton alle Puhoksessa noin 9 vuotta sitten. Pepun kuoleman aikaan sain tiedon Huttusesta, koiran hankkiminen oli siis terapialuontoinen aivonyrjähdys.

Pepusta ei ole nyt muuta kuvaa, en lukioaikana valokuvannut koskaan

Pikku eli Yiriana Bernoban oli bernhardinkoiranarttu joka oli mun pikkusisko, ja joka eli koko nuoruuteni aina alle kymmenvuotiaasta tuonne 23-veehen. Ikävä on kova, samoin kuin lapsuuteni Oona-koiraa joka lopetettiin kun olin 12 vuotias.

Laikku ja Antti-Petteri olivat kanin ja rusakon sekoituksia, Laikku lempparini kun se antoi pusuja. Ja Pikku söi sen papanat.

Nuppu, Sigmund, Jussi ja Saku olivat rottia. Nuppu oli luonteeltaan kuin koira, hyvällä tavalla siis. Se tuli luokse kutsusta, antoi suukkoja ja käytiin lenkeilläkin yhdessä –rotta olkapäällä.

12-vuotias minä, pään päällä Nuppu-rotta, sitten Laikku-kani, Nipsu-kissa ja Pikku-koira
Päiväkirjamerkintä Oonan kuolemasta. Itkisin jos ei naurattaisi tuo 'koitan itkeä tähän pisaran todisteeksi surustani' :´D

Kotiloperhe. Sain koulukaverin akvaariosta kotiloita tai mitä lie limaisia öttiäisiä ne olivatkaan. Ruokin niitä kaalin lehdillä, ja ne elelivät vedellä täytetyssä terraariossa. Kun kaali mätäni kammottavan hajuiseksi ja kotilot lisääntyivät armottomasti (viidestä tuli viisikymmentä tai enemmänkin), päätin vapauttaa ne rantasaunan luokse järveen. Rukoilin että ne saavat hyvän elämän vapaudessa, en halua ajatella miten niille lopulta kävi. Ei varmaan kovin hyvin.

Tästä ihmeestä ei ole kuvaa onneksi :D

Sitten oli vielä (ehkäpä hän on elossakin) hieho eli vasikka jonka sain nimetä Tuheroksi. Olin nimittäin parikymppisenä ihan oikeasti kesätöissä lomittajana eräällä maatilalla. Tuherosta tuli komea lypsylehmä, joka kylläkin tahtoi isolla kielellään nuolla naaman irti jos meni tarpeeksi lähelle. Tuon duunin jälkeen olin kaksi vuotta kasvissyöjänä, traumaattisten teurasautokokemusten jälkeen.

Loppukevennys a)

Hullu kännibaalietana. Tunnin ajan pidin sitä lemmikkinä, rakastin ja paijjasin. Tein sille ystävän muovailuvahasta mutta kuinkas kävikään? Se söi sen! Säikähdin niin että vein etanan takaisin luontoon jatkaamaan pervouksiaan.

Loppukevennys b) 

Tämmöseen näkymään uinahdin kerran. TUO ILME!!!!

EDIT: UNOHDIN Otto-Koiran ja Vilppu-kääpiöhamsterin!!

Otto-vanhus lopettiin kasvaimen vuoksi viime syksynä. Se oli vanhempieni koira ja minulle kovin rakas. Ja rasittava hulivili.
Kuvakaappaus -sain aamulla tietää miten kävi Vilpulle. Kiitos äidille joka sanoi mulle vain että VippuVilperi oli menehtynyt sillä aikaa kun olin koulussa. En olisi kestänyt totuutta!

<3

comments powered by Disqus