elämäntaparemontti

Hani, miusta on tullu pullukka!

'Onpas siulla sulosen pyöreät posket' lepersi mummoni ja tarjosi lisää pullaa. Ja minähän otin. Otin toisenkin palan, ja kolmannen(toista). Lopulta mummi joutui aina käydessäni hänen luonaan piilottamaan sokeripalat, kun muuten hiippailin niitä nyysimään ja imeskelin sitten onnellisena lukien Tieteenkuvalehtiä. Kaikki ne vähät rahat jotka sain kotitöistä tai kinuten, menivät lähiSiwaan, jonne olin jossain vaiheessa jopa velkaa kun ei ollut omat kolikot riittäneet karkkipussiin. Kotona ei ollut sokeripaloja vaan ihan tavallista tylsää hienosokeria, mutta sitten mukaan astui äitini miesystävä jolla oli aina purkkaa autossa. Sitä minä sitten kähvelsin ja söin sokerin kanssa, aina dipaten mässättyä purkkaa sokeriastiaan slurps. Tämä siis alakouluikäisenä.

Yläasteella kuvioihin tuli uusi, jännittävä asia, nimittäin POJAT. Kasiluokalla aloin lenkkeillä himona ja vanhemmat nyökytteli että hyvä kun liikut. Kouluruokaa närpin koska se oli sääntö: tytöt ei syö, se on ihan mälsää. Ruokkiksella kuitenkin maistui lähikaupan herkullinen pinkillä kuorrutteella koristeltu munkki. Ysiluokalla jouduin tulehtuneen umpilisäkkeen takia leikkaukseen jonka seurauksena laihduin useita kiloja, kavensin levikseni ja olin kaksi viikkoa tosi onnellinen. Kunnes paino palautui normaaliksi teinitytön painoksi. Lukio tuli ja meni, kunnes sen viimeisenä vuonna silloinen seurustelukumppani sanoi -joko tyhmyyttään tai ajattelemattomuuttaan, että onpas sun masu kasvanut. Sinä iltana oksensin ensi kerran, ja se oli vaikeaa aluksi. Mahani kuitenkin pieneni ja poikkis oli tyytyväinen.

Oksentelukäyttäytyminen muutti poikakaverin mukana maasta ja minä muutin Joensuuhun. Menin kouluun, söin, seurustelin, sain kavereita, ryyppäsin ja juhlin. Painoin noin 58 kiloa mikä oli mun 166,6 senttiselle varrelle juuri passeli paino. Kunnes jälleen uusi poikaystävä laukoi väärät sanat ja yrjö lensi. Palelin koulussa ihan höpönä, mutta nautin kanssa-opiskelijoiden puheista 'Sie oot Suvi hirveen hoikka'. No ei riittänyt laihuus pitämään seurustelusuhdetta yllä, sehän loppui aikanaan sekin. Samalla loppui bulimikon orastava urani ja tapasin ex-aviomieheni. Yhdessä mässytettiin, lihottiin ja laihduttiin. Se oli rakkautta kaikin tavoin, rakkautta ruokaan ja elämään.

Jokin muuttui kun muutimme asumaan Turkuun vuonna 2010.

Tässä olen hoikimmillani, en vielä ihan alipainoinen mutta sillä rajalla.

Sairastuin henkisesti, mikä vaikutti yllättäen painooni miinusmerkkisesti. Oli ihana löytää uusia vaatteita koossa xs-s, kun ennen olin tylsä tavallinen medium ihan kaikessa. Joskin näennäisesti kauhistelin muille että mitähän tässä tekisi kun oon näin laiha, toivoen kai jonkinlaista hyväksyntää.

Tanssimassa vuonna 2011
Tissitkin surkastui !

Hoikkuusajat, avioliitto, Turussa ja Tampereella pönttöily ovat nyt takana päin. Asun nyt Joensuussa taas ja painan enemmän kuin koskaan, olen 10 kiloa ylipainoinen. Tämä on seurausta reilun vuoden kestäneestä KOLMEN K:n ruokavaliosta: Kalja, Karkki ja KLääkkeet eli pääasiassa hormonaalinen ehkäisy. Olen kuitenkin siitä huolimatta onnellisempi kuin koskaan. Miksi? Eiks nyt ois hyvä aika oksuilla niin että vessan seinät kastuu? Sanotaanko näin että olen tullut sinuiksi itseni ja kilojeni kanssa. Reilu 30 vuotta siihen meni. En enää laihduta, mutten tietenkään haluaisi lihoakaan. Siispä nyt alkaa REMONTTI. Jos sen avulla laihdun normaalipainoon niin hyvä. Jos en niin sekin on ok. Naapurin neiti Nina katseli noita mun hoikkuuskuvia ja sanoi että se en ole minä. Mun kuuluukin olla vähän hmm..kurvikas? Rehevä? Tissikäs!

Tässä 10 kg sitten

Munadieetti jonka aloitin toissa viikolla ja lopetin toissa viikolla saa nyt väistyä normaalin syömisen edestä. Jokin on vinksallaan syömisen suhteen mun päässä, en osaa sanoa mikä. Ehkä varaan ajan ravitsemusterapeutille. Ehkä en. Tänään myös kävelen töihin kaupungin toiselle laidalle, vaikka kyydinkin olisin saanut. Liikettä pyllyyn!

Mitäs sanotte ruokapäiväkirjasta? Jos vaikka pitäisen sellaista itsekseni ja raportoisin tänne aina välillä? Kommentteja kehiin!

Loppukevennyksenä wanha kuva joka irvailee nykymenolle, ei suinkaan Johanna Tukiaiselle:

Terveisin Susu, Onnellinen nainen joka syö kohta aamiaista (leipäpala kurkulla, juustolla ja oivariinilla sekä itse puristettua porkkana-omenamehua)

comments powered by Disqus