Harmaan päivän aivoripuli

Huoh. Kuluneilla viikoilla pohdiskelin otsa rutussa mistä voisin blogata, kun elämäni on niin saaturin harmaata ja tylsää. Eli herään seiskalta, juon kahvia, teen töitä jos niitä on, soitan äidille ja olen hiljaa puhelimessa, nukun päikkärit, puuhastelen hieman eli tuijotan tietokonetta, ja menen nukkumaan iltahämärissä. En voi sanoa että olen onnellinen. Missä ilo, missä jännitys?! Milloin mun olemisesta tuli tällaista?

Päättelisin tilanteen kehittyneen tähän pisteeseen kun lakkasin seikkailemasta. Lakkasin tekemästä kävelylenkkejä tuntemattomaan, ja (sekajäte)dyykkailemasta ja tekemästä käsilläni kaikkea hassua sekä kuuntelemasta musiikkia (+tekemästä sitä). Minusta tuli suorittava kone, aikuinen jonka on pakko elää tietyssä muotissa vaikka sitten lääkkeiden voimalla. Kaipaan kipeästi jotain muutosta.

Täsä mää oon töissä ja hymyilen(!)

Noh, värjäsin Taas tukkani, sillä se oli pienintä miten muutosta voi alkaa edesauttamaan. Nyt tämä on violetin, punertavan ja sinivihreän sekoitus, ja se kuvastaa hyvin aivoissani myllertävää nyrjähtänyttä tunnekuohua joka ei pääse ulos vaikka karjuisi. Seuraavaksi mietin muuttamista pois. Jonnekin muualle, en tiedä minne. Näen unia joissa elän joko suurkaupungin laitamilla tai pienessä syrjäisessä mökissä, ja toivon etten heräisi lainkaan. Mutta äh, en kestäsi olla erossa tukiverkostostani, ei ole voimia vielä.

Täsä mää seisoskelen työpaikan eessä. Päivän kledjut: kirppareilta.

Pieniä muutoksia jotka voisin helposti toteuttaa:

  • Maalata yksi seinä mustaksi tai petroolin siniseksi
  • Laihduttaa 20 kiloa
  • Kouluttaa Huttusen olemaan haukkumatta
  • Hankkia hiusjatkeet
  • Mennä dyykkaamaan Rantakylään
  • Vaihtaa olkkarin järjestystä
  • Ajaa lääkitys alas.

Kaipaan tunteita, jopa niitä negatiivisia. Minut on pumpattu täyteen lääkettä joka hillitsee impulsoitani, mutta samalla koko tunneskaalani on olematon. Huomaan kasvoissani hymykuoppien miltei kaikonneen. Haluaisin ajaa lääkityksen alas mutta kokemus sanoo ettei se ole järkevää. Vaan milloinkas mikään on järkevää. Haluaisin olla taas iloinen, ja kaikki seitsemän kääpiötä, mutta tähän(kö) pitää tyytyä. Hmm.

wou.
Ja täsä esittelen korttejani. Woutila-paita on kokoa XL, WHAAAAT?!?

Nytpä kampeudun koiran kanssa pihalle, ja sitten teen jotain kivaa. Muutos alkaa tänään. Pus!

ps. Kaikki postauksen valokuvat (c) Jani.

comments powered by Disqus