itsemurha

In The End…

Tänä aamuna luin uutisen Linkin Parkin laulajan Chester Benningtonin kuolemasta, mikä on varmistettu itsemurhaksi. Samaan ratkaisuun päätyi Chris Cornell jokin aika sitten. En kumpaakaan bändiä kuuntelemalla kuunnellut koskaan mutta biisit ja herrat olivat kyllä tuttuja. Mielestäni, kröhöm, itsemurha on tavattoman v***umainen temppu kun ajattelee että kummaltakin lahjakkaalta mieheltä jäi jälkeen suremaan puoliso ja lapsia. 

Olen nyt hyvin vihainen ja surullinen.

Minä yritin tehdä itsemurhan syksyllä 2014. Kesä oli mennyt lujaa eläen; join liikaa ja bailasin, ex-aviomies huokaili vieressä ja yritti hillitä päätöntä menoa. Yksi ilta, pieni riita, päätös erosta ja minä nappasin lääkkeitä useamman kourallisen. En kerro mitä lääkkeitä, taikka paljon, sillä en halua kenenkään ottavan mallia typerästä toiminnastani.

Mies löysi minut kotimme lattialta tillintallin, juuri ja juuri tajuissani. Ambulanssi haki minut, itkimme molemmat. Sairaalassa hourin ja kiljuin kun mielestäni kovin kovakourainen ja ilkeä hoitaja asetti katetrin. Nukuin aika pitkään, sain lääkehiiltä ja ihmisiä tuli ja meni. Velipoika tuli vaimonsa ja pikkuisen kummitytön kanssa katsomaan –veli oli tosi tosi vihainen mulle. Siitä tiesin että se välittää ja rakastaa.

Kun selvisin tarkkailuhuoneesta osastolle, pyysin päästä mielisairaalaan, mutta siellä ei kuulemma ollut tilaa. Siellä osastolla luin uutisen lempinäyttelijäni Robin Williamsin kuolemasta ja itkin katkerasti. Mies toi osastolle avioeropaperit, allekirjoitin ne nöyränä sillä olinhan ansainnut moisen. Hän parka oli loppuun palanut eikä kestänyt enää minun sekoiluani.

Tuntuu että olin sairaalassa ikuisuuden, ja kun pääsin kotiin, aloin selvittämään elämääni. Ensin iski katumus. Kuinka pystyin olemaan niin kusipää rakkaimmilleni? Sitten tuli taisteluntahto: Korkki kiinni kuukausiksi, uuden asunnon etsiminen, todistelu että kaikki menee hyvin. Ja niin menikin. Löysin kämpän ja muutin pois talostamme, jaoimme eläinten huoltajuuden, olin välillä jopa iloinen.

Olin ja olen iloinen että epäonnistuin yrityksessäni. Olen iloinen että olen ELOSSA. Ex-mieheni on jatkanut elämäänsä ja varmasti löytänyt rauhan, minulla on nyt kaikki oikein mukavasti. Silti, vielä viime helmikuussa tilanne paheni ja jouduin taas sairaalaan. Olin varma että nykyinen poikaystäväni M-mies säikähtää ja karkaa, mutta ei. Hän pysyi vierelläni ja tukenani, vaikka olin tosi itsekäs ja typerä.

Itsemurha on ehdottomasti typerintä mitä voi tehdä. Aina löytyy ratkaisu, siis jokin muukin kuin se lopullinen, peruuttamaton itsensä tappaminen. Mikään, ei Mikään tilanne ole niin paha että se olisi ratkaisu. Sinä ihminen olet tärkeä. Olet tärkeä niin monelle.

Sinä ihminen olet tärkeä!

Tässä vielä pari numeroa joihin voi soittaa jos tuntuu ettei elämä maistu juuri tällä sekunnilla:

Valtakunnallinen Kriisipuhelin: 010 195 202

Kirkon valtakunnallinen palveleva puhelin 010 190 071

Mannerheimin Lastensuojeluliiton lasten ja nuorten puhelin 116 111

Lisäksi Punaisen Ristin sivuilla on kattava lista online-avusta KLIK

Ja jos tuntuu että haluat viestitelllä anonyymisti minulle, sähköpostiosoitteeni on suvitus@gmail.com

comments powered by Disqus