Kovat Tyypit EI Kiusaa

Tämä postaus on muhinut tuolla sopukoissa ja luonnoksissa siitä asti kun koulut alkoi tänä syksynä. Aihe on vakava, ja aina ajankohtainen. 

Minun piti alunperin kirjoittaa omista kokemuksistani niin koulu- kuin työpaikkakiusattunakin ja siitä kuinka selvisin. Kuinka esimerkiksi päällysvaatteeni varastettiin alakoulussa liikkatunnin aikana ja jouduin kävelemään kotiin sukkahoususillaan, nöyryytettynä itkien. Olen edelleen katkera, kyllä, ja halusin tänne blogiin purkaa näitä tuntemuksia. Mutta eräs tilanne jokin aika sitten muutti tämän postauksen sisällön.

Näin lähikahvilassa erään henkilön, kenen olemassa oloa en ollut edes muistanut. Hän kävi samaa yläkoulua. Samaa luokkaa kolmen vuoden ajan. Miksi kummassa en ole miettinyt tätä ihmistä lainkaan kahteenkymmeneen vuoteen.

Haluan pyytää anteeksi sinulta, koulutoveri K. 

Sinä olit hiljainen, hieman erikoinen tyyppi. Lahjakas, erilainen, helppo uhri. Olen pahoillani kun osallistuin sinulle nauramiseen selkäsi takana. Olen todella pahoillani kun en tehnyt mitään kun reppuasi potkittiin käytävällä. Olen äärettömän pahoillani että sinua syrjittiin, että sinulla ei ollut ystäviä. Minulle oli tärkeämpää olla suosittu, Kova tyttö. Nyt tiedän että en ollut mitään muuta kuin määkivä lammas muiden joukossa, siinä joukossa joka sinua kiusasi.

Olen pahoillani että unohdin sinut.

Jos voisin palata ajassa taaksepäin, olisin puolustanut sinua. Tai palaisin edes siihen viime viikkoiseen iltapäivään jolloin näin sinut kahvilassa. Olisin voinut tulla juttusille, pyytää anteeksi kasvotusten. Mutta en uskaltanut.

Toivon sydämestäni että sinulla on nyt kaikki nyt hyvin. Anteeksi sinun ei tarvitse, eikä pidä antaa. Tärkeintä on näyttää kaikille, sinua kiusanneille ja kiusaamisen mahdollistaneille, että sinä pärjäät.

Anna anteeksi.

-Susu