paranormaalit kokemukset

Kummitusjuttu

BÖÖ! 

Halloween lähestyy ja pimenevät, sumuiset illat saavat mielikuvituksen laulamaan. En osaa kyseistä hönttöjuhlaa erityisemmin viettää -ehkä katson jonkun kauhuleffan ja syön karkkia (eli peruspäivä mulle). Mutta ryhdyinpä tässä miettimään itselleni sattuneita paranormaaleja jutskia, kun heräsin toissa viikolla ihan selvään ääneen: naisääni eteisessä huusi nimeäni. Pari yötä sitten havahduin ja näin sänkyni jalkopäässä tosi tosi tumman hahmon, siis sellaisen ison varjon joka huokui pimeyttä muutoinkin pimeässä huoneessa. En oikeastaan usko kummituksiin, mutten voi sanoa varmaksi etteikö niitä olisi.

Olen siis agnostikko, ja mulla on oma teoria 'sielun'vaelluksesta.

(hömppävaroitus, skippaa jos menee överiksi!)

Teoriani mukaan jokaiseen elolliseen olentoon sisältyy kolme asiaa:

  • Ruumis (eli tämä kroppa jossa eletään nyt, olit sitten ruohonkorsi tai sienieliö),
  • Sielu eli paremminkin Henki (joka on se asia joka sut pitää hengissä ja joka on vahvasti kytköksissä tajuntaan)
  • Tajunta (jos olet ruohonkorsi, tajuntasi on ruumiistasi johtuen hyvin pieni, olematon)

Otetaan esimerkki: Jos olet vaikkapa sieni, on sinulla sienen ruumis ja henki kuten ihmiselläkin, mutta koska sienellä ei ole aivoja, on tajunta (eli käsitys itsestä ja ympäröivästä maailmasta) miltei olematonta. Jos olet ihmislapsi, ruumiisi antamat edellytykset tajunnalle ovat paremmat ja tajuat että olet sinä, tässä ja nyt. Kun sitten kuollaan, ruumis hajoaa aikanaan. Henki ja tajunta, jotka kulkevat käsikädessä, siirtyvät jotensakin seuraavaan vapaaseen ruumiiseen, ja tajunta tavallaan nollaantuu. Henki pysyy kuitenkin samana koko ajan. Naurakaa pois, mutta näin selitän itselleni entisten elämien kokemukset, déjà-vut, kummalliset unet, erilaiset taipumukset ja Aaveet. Aaveet ovat henkiä jotka eivät ole löytäneet uutta ruumista kuoleman jälkeen, ja näiden henkien tajunta roikkuu mukana mutta ei samalla tavalla kuin elävällä olennolla. 

Vielä kun tapaisi kummittelevan herkkutatin tai banaanikärpäsen :D

(hömppävaroitus päättyy)

Kerronpa kummitusjutun:

Olinpa kerran, alle kouluikäisenä, nukkumassa ihan normaalisti. Keskellä yötä heräsin ja näin sänkyni lähellä olevan lipaston päällä seisomassa naishenkilön. Sillä oli musta kihara tukka ja silmälasit. Se tuijotti minua suurilla tummilla silmillään pistävästi ja sanoi matalalla äänellä bööö...Bööö...BÖÖÖ... Minä tietystä ihan kaameassa paniikissa yritin herättää isoveljen, silleen peiton alta kurotella hänen vieressä olevaa sänkyään, mutta lopulta luovutin ja menin umpisukkeluksiin peittoni alle. Bööö kuului edelleen ja minun oli hankala hengittää. En ole koskaan, en ikinä ollut niin peloissani. Yöstä en muuta muista kuin sen tukehtumisen tunteen, lopulta olin nukahtanut ilmeisesti.

En ole nyt satavarma monta kuukautta, tai vuotta meni ennen kuin selvisin tuosta. Sanoin aina äidille ennen nukkumaan menoa, että et saa äiti nukahtaa ennen minua, että lue vaikka kirjaa ja tarkasta että minä nukun. Pehmoleluista rakensin sängynlaidalle suojamuurin, ettei Äitimöröksi ristimäni kummitus näe minua. Äitimörkö (se muistutti vähän äitiäni) ei koskaan enää ilmestynyt, mutta joskus vielä aikusenakin kuulin vanhan talon ullakolta epämääräistä askellusta ja ajattelin että siellä se möristelee ja bööäilee yksinään.

Ja tämä tarina on tosi.

Nyt kaikki varmaan luulee että minulla oli unihalvaus. Mutta en tiedä ketään kuka unihalvauksen aikana pystyy liikkumaan, kuten minä tein. Ja jos se oli vain painajaisuni, miten kummassa se tuntui niin todelta -HUI!

Huiiiiskeen jännää yötä kaikille, kertokaas omat kummituskokemukset alle tai facebookiin...

-s

comments powered by Disqus