kuulumisia

Kuuluuko mitä?

Huoh. En ole voinut kirjoittaa hetkeen, syystä että mieleni on heittänyt kuperkeikkaa aina hillittömästä hyperaktiivisuudesta maata laahaavaan ahdistusmöllötykseen. Nyt kuitenkin elämäni arska on pöllähtänyt esiin pilvien takaa, joten ajattelin kertoa vähän kuulumisia.

Ahdistuksesta; mulla on ollut hyvä syy olla henkisesti veitsen terällä, mutta en voi asiaa valitettavasti tässä valottaa sillä tilanteeseen liittyy muitakin ihmisiä. Sanotaanko nyt vain että olen ollut evakossa mieheni asunnossa, kissat ja koira myös -Mutta nyt asiat ovat onneksi jo paremmin ja selvinneet ja voin muuttaa tällä viikolla takaisin kotiin. On ollut kovin omituista olla 'ilman kotia' kun oon aikamoinen kotihiiri ja tykkään omasta rauhasta.

Mulla on ollut sellainen leijuva, toivoton, yksinäinen fiilis.

Tänään olen ollut mielissäni, krapulaton aamu nääs (vaikka Ilosaarirock loppui eilen) ja mies pyysi mua jäämään vielä tänne hänen ja poikiensa seuraksi. Mikäs siinä, jos olen kerta tervetullut.

Tässäpä randomkuvia viime ajoilta, olokkaatten ilosia:

Eräs Nelli huuteli lenkkiseuraa Facebookissa, tartuin tarjoukseen ja jokin aika sitten käytiin ekan kerran kevyellä kävelylenkillä. Oli hurjan kivaa ja hikikin tuli. Kuvassa myös Timben takalisto
Timon etupää.
Evakkoelikot.
Kertti lekottelee kirkasvalolampun loisteessa
Kummityty naama peitettynä. Käytiin torstaina Lastenpopissa
Tyty on perinyt tätinsä taiteelliset lahjat :D

Perjantaina oli kauan odotettu katutähtikisan keikka. Ei tullut voittoa mutta ihmiset tykkäs ihan himppenä, kun soitimme vielä toisen keikan illalla Joensuun Teatteriklubilla. Klikkaa kuvat isommiksi, ne on Jani Penttisen ottamia.

mew
Perjantaina näin yhden nuoruuteni lempibändeistä, MEW:n joka pisti tämän tytön niskakarvat pystyyn
Lauantain Karjalan Heilissä oli mun kirjotus, muistakaahan soitella isovanhemmillenne NYT!
En tykkää paljoa Hellacoptersseista mutta hyvän keikan vetivät. Tein itselleni glitteripisamat.
Sunnuntain aamunaama
Naama kuosissa
Sit pantiin joraten Sannan ja Hutun kera
Wasted. halusin kattoo Vesalaa mutta mies sai päättää tällä kertaa
Pixies oisko...
Ja illan sekä koko rokin kruunasi iiiiiihna ULTRA BRA huhhuh.
Loppukevennyksenä tän aamun bestikset.
awwwwwwwww.

Nyt lupaan ja vannon että en pidä näin pitkiä postaustaukoja enää, ellei sit oon pää kainalossa. pus hanit!

comments powered by Disqus