diy

Laiskan tyttären äitienpäivälahjat

Äitienpäivä lähestyy paljon vinhempaa vauhtia kuin kesähelteet (tänään oli pakkasta täälläpäin suomineitiä), ja siksipä nyt jos koskaan on aika muistaa äitejä ja muita äitimäisiä hahmoja itsetehdyillä lahjuksilla. Mulla menee koko seuraava sunnuntai erään taidehäppeningin kanssa sählätessä joten en ehdi vierailla äitini luona -saati mummoni jota meinasin lahjoa myös. Koska olen kiireinen uraohjus (hah) piti miettiä mikä olisi sekä tarpeellinen ja mieleenpainuva, että nopeasti tekaistu lahja molemmille. Päädyin kaupunkikäppäilyn lomassa Sinooperiin ja heillä olikin muiskeita ideoita kauppa pullollaan.

Käteen tarttui ja kassan kautta kotiin lähti blankot tiskirätti ja pannulappu, sekä kangastussi.

Kotoa löysin vielä aikoinaan tukusta tilaamiani kangaskasseja. Hintaa kaikille ostoksille tuli alle 10 euroa, eli nämä lahjaideat käy nuukallekin tyttärelle, lapselle, pojalle tai miksi ikinä kuka itseään kutsuu.

Alkuasetelma, avokadoasetelma ja koira keltaisessa paidassa

Mummoni, kuten koko äidin puolen suku on juuriltaan Karjalasta, tarkemmin Suojärveltä. Mummo puhuu fluentisti karjalankieltä jota on yrittänyt mullekin opettaa huonoin tuloksin. Siitä lähti ajatus: Googletin ensiksi karjalan kielen sanakirjan.

Sieltä ja jostain muistin perukoilta yhdistelin kaksi sanaa jotka Ehkä tarkoittavat tai sitten eivät 'Rakas Mummo': Kivittäkää jos meni ihan väärin.

Hahmottelin piirustuksen tiskirättiin pehmeällä lyijykynällä
Sitten yritin piirtää kangastussilla.

Vinkki: Kannattaa lukea ohjeet eka! Eli ravista ja paina kärjestä paperia vasten...

Mulla on oma mummohahmo jota käytän monissa töissäni. Nuo hahmotelmat onneksi lähtee kun rättiä käyttää.
Toiselle puolelle kirjoitin onnittelut tee SUVI-T kun ei loppu eli UULI mahtunut :D
Mummoni käyttää tiskirättinä vanhoja kalsareita niin ajattelin että tämmöinen pro-rätti kelpaa vaihteeksi.

Kun mummon lahja valmistui, rupesin miettimään tekstiä äitykän pannulappuun. Googlailin loruja ja noloja elämänviisauksia, kun internettini yhdenäkin lakkasi toimimasta ja jouduin keksimään jotain muuta.

Eli join viikonlopusta jääneen olusen slurp
Siitä se ajatus sitten lähti.

Kaljast öh eikun onnistuneesta fiiliksestä innostuneena taiteilin vielä kauppakassin äipälle kirppisostoksia varten:

Nyt meni jo niin lujaa että hahmottelin tekstin TUSSILLA kankaaseen, oho mikä rohkelikko oon!
Ihan ok.

Lopuksi laitan vielä pari kuvaa joita saa vapaasti matkia, kopioida taikka muuten hyväksikäyttää, kunhan muistat äitiä!

Viimevuotinen äitienpäiväkuva. Olin silloin Irlannissa mutta taisin laittaa tän sähkösenä mammalle.
Mummo, Mamma ja Mie. Perustuu tositapahtumiin. Tästä teetän jossain vaiheessa postikortteja.

Ps, Äiti Rakastan Sinua ihan himppenä.

comments powered by Disqus