elämää

Lapsettomuuden Hyväksymisen Neljä Vaihetta

Baarissa kerran eräs tuntematon, härski nainen alkoi paasaamaan että pitäisi sinunkin lapsia jo pukata, et sinä tuosta enää nuoremmaksi tule! Kyllä, loukkasin tunteeni. Se ei ollut minun päätös. Minulla oli tuolloin vauvakuume, mutten voi lasta yksinpäin tehdä. 

Kun sain keskenmenon vuonna kirves ja kivi, menetin jotain muutakin kuin lapsenalkion. Menetimme silloisen miehen kanssa mahdollisuuden tulla perheeksi ja lopulta toisemme. Menetin tulevaisuuden sellaisena kuin se olisi voinut olla; Olisin äiti-ihminen, kokonaan toisenlainen olento kuin nyt. Menetin paljon, mutta vauvakuume jäi. Paitsi nyt kun heräsin tähän hetkeen ja todellisuuteen.

Tähän pisteeseen tultaessa on ollut monia pieniä ja isoja kriisejä, jotka nyt tunnistan.

Kieltäminen 

Eihän e-pillerit nyt niin varma ehkäisykeino ole, mietin. Että helpostihan sitä pamahtaa paksuksi siitäkin huolimatta, tutkimattomia ovat siittiöiden tiet. Tai jos oikein kovasti tahdon, sikiän vaikka pyhästä hengestä!

Viha, katkeruus ja kateus

Olin kateellinen veljelle, serkulle, ja serkunkaimalle kun heillä on lapsia. Olin vihainen äidille kun hän aina puhui että "sitten kun sinulla on lapsi..." Aikani ruinasin nykyiseltä kumppanilta mahdollisuutta tulla äidiksi. Onneksi asiat menivät niin että tulin 'järkiini' enkä katkeroitunut liikaa. Lapsihan tulisi ihan vääristä syistä.

Suru

Ryvin itsesäälissä ja itkin vessan lattialla kun kuukautiset -todellakin odotetusti, mutta sittenkin alkoivat. Tässä vaiheessa en todellakaan osannut päättää, olisiko raskaus uhka vai mahdollisuus.

Hyväksyminen

Tässä pisteessä ollaan. Kun on aikansa kokenut olevansa epäonnistunut yksilö tällä saralla, on huomattavan helpottavaa tajuta että en ole sen pahempi ihminen kuin muutkaan. Olen MUISKEA tyyppi ilman lapsiakin.

Olen vahvasti sitä mieltä että kaikkia ei ole tarkoitettu lisääntymään. Minä nautin siitä että saan hoitaa esimerkiksi kummilapsiani ja olla heidän seurassaan. Vielä enemmän nautin siitä että lapset ovat seurassani vain hetken ja saan takaisin oman tilani, en kadehdi enää heidän vanhempiaan.

Pidän suunnattomasti tästä mun elämästä. Siitä että saan mennä ja tulla, olla itsekseni ja rauhassa ja tehdä äkkipikaisia päätöksiä, elää hetkessä. Ja se on täysin minun Oma asiani. Ei kenenkään muun.

Haaveilen nykyään enää vain kissa- ja koiravauvoista. Onhan ne söpömpiäkin kuin vauvat.

Pus, Susu