Eroon esiintymisjännityksestä -eli kuinka opin olemaan nolo

Skidinä Kiteellä kävin ala-asteen Puhoksen koululla joka oli kovin musiikkipainotteinen oppilaitos. Tyyliin matikantunteja korvattiin opettajan johdolla musiikin mättämisellä, ja minä -äärimmäisen ujo pikkuinen tytsy olin aina rytmikapula-taustajoukoissa eli näkymätön ja kuulumaton. Kuudennella luokalla jouduin/pääsin esittämään pääosaa koulunäytelmässä. Sekös jänskätti niin että itku meinasi päästä, mutta hyvin meni ja saatiin koko porukka suuret aplodit. Yläkoulussa en muistaakseni edes suorittanut laulukoetta mutta silti yhdeksikkö napsahti päätöstokariin, mikä ihmetyttää minua vieläkin. En todellakaan ollut musikaalinen lapsi.

Parikymppisenä toivoin kovasti olevani joskus rumpali ja meneväni rumputunneille, mutta sen ajatuksen pilasi isoveljeni, joka sanoi totisena mulle että minulla ei koskaan olisi tarpeeksi munaa moiseen. Ja oli kai ihan oikeassa -nielin 'totuuden'.

Olin UJO isolla uulla kunnes kaksvitosena sain maanisen idean ihan puskista: teenpä omaa musiikkia levyllisen. Osti kazoo-pillin ja ukulelen, opettelin soittamaan c-soinnun ja Garageband -ohjelmalla sävelsin, soitin ja äänitin kuusi kappaletta ihmeellistä musiikkia. Laitoin ne soimaan silloiselle poikakaverille -oli pakko lähteä pois asunnosta siksi aikaa kun hän kuunteli niitä. Kun palasin kotiin korvat luimussa valmiina ottamaan vastaan kritiikkiä tyyliin ootpa tosi Nolo, vastassa oli silmät loistaen minua hehkuttava tyyppi, joka sanoi että mitään näin nerokasta ei ole pitkään aikaan kuullut.

Tästä puhtia saaneena perustin poikaystäväni, tulevan ex-aviomiehen kanssa duon jonka ensiesiintyminen, Minun ensimmäinen julkinen laulamisenhetkeni, oli kesäisenä perjantaina vuonna 2008, Joensuussa Popkadun 'Haluatko katutähdeksi' -kisassa. Myönnän, join alkoholia ennen keikkaa kun jännitti niin piparina. Siitä asiat jotenkin eskaloituivat (voitettiin mm. kisan kannustuspalkinto) ja huomattiin, että hitto meistä tykätään ihan kympillä. Keikkoja sateli, joista mieleenpainuvimpana ehkä esiintyminen legendaarisessa, jo edesmenneessä Wanhassa Jokelassa sekä Kerubin Kuppilassa.

Yllä yksi bändimme musiikkivideoista, kyseessä siis hieman vinksahtanutta lastenmusiikkia aikuisille.

Miten kykenin laulamaan julkisesti? Kysyy minä jolla ei ole lauluääntä tai rytmitajua sitten minkäänlaista! Puhumattakaan ujoudestani. Miten minusta tuli pienenpiirin suht menestyneen pop-bändin laulaja, ja nykyään esiinnyn/laulan kahdessa punk-yhtyeessä? Mitähäh tapahtui?

Tässä ensimmäinen ja tärkein vinkkini: Älä pelkää nolata itseäsi.

Älä vaadi itseltäsi täydellisyyttä. Ei kukaan huomaa jos homma menee pipariksi. Ei ketään oikeasti kiinnosta, tai kukaan odota sinulta jotain maailmaamullistavaa esiintymistä, se on vain sun omassa päässä. Tee ennen esiintymistäsi jotain mikä saa sut rentoutumaan -pieraise, väännä naama peilin edessä hassuun virneeseen, purista bändikaveria pyllystä. Jos homma kusee, vedä kunnolla pipariksi! Kun minä esiinnyin ensimmäistä ja toistaiseksi viimeistä kertaa ihan oikeassa teatteriesityksessä, minun piti aloittaa esitys lukemalla paperista lauseita -käteni alkoivat vapista ja paperilappu heilui niin että yleisö varmasti huomasi miten jännittynyt olin. Niinpä siinä häsässä päätin että hei, tää on mun roolihahmo! Aloin takeltelemaan sanoissani ihan tarkoituksella ja vapisin kauttaaltani. Yleisö tykkäsi ja minä huokaisin helpotuksesta. Eli toinen vinkkini on: Salli jännitys itsellesi ja tee siitä iso numero jos et muuhun kykene. Voit vaikka sanoa yleisölle: hei mua jännittää, mut p*skaaks siitä eiks je?!

Tämäkin on yksi tapa saada lisää rohkeutta: Nappaa lähikuva naamastasi kaikkine virheineen ja julkaise! terveisin viiksivallu84

Kun olin kolmenkympin edellisellä puolen ja ikäkriisi valtasi hetkeksi, keksin että haluan esittää punkkia. Perustin ystävieni kanssa Vanha Tyttö -bändin ja pari vuotta myöhemmin mua pyydettiin laulajaksi Suoliliuos -yhtyeeseen. En edelleenkään osaa laulaa laulutunneista huolimatta, mutta osaan esiintyä (ja karjua). Jokin outo voima valtaa minut, ujon pikkutytön siellä lavalla, ja haistatan peet kaikille epäilijöille. En pelkää enää. Jos vaikka liukastun jäisellä kadulla, kaadun rähmälleni, nousen ylös ja pyöräytän pyllyäni kaikille ihmettelijöille -in your face töllöttäjät!

Ja hei muista, että yleisö on sinun puolellasi! Ne on tulleet katsomaan sinua, sun esiintymistä!

Julkaise myös jokin tällainen epäonnistunut asukuva jossa silmät vuotaa sirillään ja kaksoisheltta heiluu tuulessa -voi kuinka noloa!
Tuunattu ja karvainen Anal Thunder paita oli keikkaillan asunani

Perjantaina 15.4. oli Suoliliuoksella keikka Kuopiossa. Yhden biisin sanat meni päin piparia heti alussa, vaikka kyseessä on kappale joka lähtee multa yleensä selkärangasta. Vedin sitten överiksi, karjuin ja rähisin ja huusin rumia sanoja tilalle. Yleisö hurrasi -eihän ne olleet kuulleet kappaletta ennen ja luulivat että mun sekoilu kuuluu asiaan. Olisin voinut jäädä märehtimään asiaa mutta keikka oli pakko vetää loppuun ja vedin sen niin kovaa että ääneni meni totaalisesti. Eli sain puhtia tuosta mokasta. Olin nolo mutta samalla tosi khuul. Ainakin omasta mielestäni -ja sehän on tärkeintä.

Oo niinkuin tuo kissa, näytä kakkaista pyllyreikää kaikille epäilijöille ja möllipäille!

Lopuksi pari videota perjantailta, teen sen lupaamani videopostauksen heti pyhien jälkeen, I Promise! Muiskeaa pääsiäisen vikaa päivää!

Follow my blog with Bloglovin
comments powered by Disqus