Tavarataivas

Hei, olen Susu ja olen tavaran omistaja. Minulle monet erilaiset, turhatkin esineet ovat muistoja joita vaalin. Kävin erään kanssa mielenkiintoisen keskustelun, jossa pohdimme että onko mitään järkeä omistaa tavaraa vailla funktiota, mikä on tallessa ainoastaan romanttisessa mielessä. Sillä kun ei loppujen lopuksi tee mitään siellä jossain minne jokainen päätyy.

Kun me kuolemme, tavara jää jälkeen. Me olemme kertakäyttöisiä, tavara samoin. Määh mikä masentava ajatus. Minusta on mukavaa ja jotenkin turvallista ympäröidä itseni kauniilla ja mielenkiintoisilla asioilla. Jos ajattelisin vain, mitä kuolemani jälkeen jäljelle jää, en varmaan nauttisi elämästä tässä ja nyt lainkaan. 

Jani kuvasi pyynnöstäni pari pientä muistoartikkeliani jotka ovat matkanneet mukana muutosta toiseen, osa lapsuudesta asti. 

Mamman kirpulla haaveilen uusista tavaroista

Pieni Lomonosovin posliinikoira. 

Penskana mulla oli omassa huoneessa ikkuna (daa) ja siellä ruutujen välissä useita pikkuisia porsliiniesineitä. Osa oli tullut esim. tilaajalahjoina Yvesrokkerilta tai Tiimarista, osa sitten laatutavaraa kuten tämä koiru. Leikeissä mukana, häntä katki, arvo nolla, mutta hyvin kelpaa vielä mun pikkutavarahyllyyn pötköttelemään.

 Muovielukat

Nämä kaksi kaverusta eivät välttämättä ole niitä rakkaimpia pikkuisia muovieläimiä, mutta ainoat jotka ovat jäljellä lapsuuden leikeistä. Parasta oli kun äiti hommasi minulle ja veljelle joulukalenterin josta sai muovisia kanoja, possuja ja vaikka mitä ja aattona oli kasassa koko talvinen maatila. Muovielikoilla sai luotua mitä mielikuvituksellisimpia leikkejä, varsinkin jos mukaan otti veikan sotaukot ja länkkärit ja inkkarit.

Kivet

Vihreän kiven löysin ala-aste -ikäisenä, koulumatkalla keskeltä tietä. Siinä on upeita sävyjä, vihertävää, punaista, sinistä. Uskoin lapsena että kun myyn tuon aikuisena, minusta tulee tsiljonääri. Enpä myynyt eikä tullut.

'Kristallin' ostin parikymppisenä torimyyjältä. Koitin leikkiä hippiä silloista poikaystävää miellyttääkseni, halusin uskoa että tuossa möykyssä on parantavia voimia tai jotain. Eräs myrkyllisimmistä parisuhteistani, joskin on minulla myös hyviä muistoja tuosta ajasta.

Epämääräisiä lapsuuden artikkeleita: 

Kissa, onko tämä nyt näitä Sylvanian families -hahmoja, sai koristelun vahaliiduilla koska hän oli ulkoavaruudesta. Purujäljet ovat muisto maitohampaistani. Veljen Lego-pupu kulki kätevästi taskussa ja sille saattoi kertoa salaisuuksia vaikka kesken koulupäivän.

Lahja blogin lukijalta 

Kun kirjoitin vielä entistä, joissain piireissä pieneen kulttimaineeseen noussutta blogiani, sain silloin tällöin postitse ihania yllätyksiä. Kuvassa itsetehty roikkuva puuhelmikoriste (linnulta valitettavasti katkesi siivet eräässä muutossa). Sen antoi eräs minulle tärkeä lukija, voisinko sanoa jopa ystävä -jota en ole koskaan tavannut. Muitakin kivoja muistoja lukijoilta löytyy, mutta tämä roikkuu kunniapaikalla kasvihuoneen oven vieressä. 

<3

Koruja 

Rannekoru on äitini nuoruudesta. Olen sen hänen korurasiastaan ilkeästi ominut, ja käytän sitä aika usein. Kalariipuksen mamma osti mulle Kiteen torilta kun olin esiteini. Kaulakorun sain ihanalta ystävältäni Annalta joululahjaksi. Se on ostettu Irlannista jossa Anna asusteli jonkin aikaa.

Pluttanan telkkari

Oih, Pluttana ja Pluttanan jälkeläiset oli mun rakkaimpia lelujani ja 'parhaita kavereita' koko lapsuuden ajan. Pluttana on siis erittäin kärsinyt ja kokenut pehmokoira, joka minulla on edelleen sullottuna yöpöydän laatikkoon. Tästä pitää tehdä ihan oma postauksensa joskus.

Lahja exältä 

Olipa hassu tunne, kun olin entisen poikakaverini ja ystäväni häissä tuossa Ilosaarirokin aikaan. Siinä seisoskelin juhlapaikan edustalla kun ex-aviomieheni tallusti paikalle kutsuttuna hääjuhlaan jonne oli kutsuttu myös minut ja nykyinen puolisoni. Eli; Nyksä, Ex-mies ja ex-poikkis juttelivat niitä näitä siinä minun ympärillä kuin ei mitään. Ei varmaan kaikille mahdollista, mutta minun monet rakkauteni ja minä tullaan loistavasti juttuun keskenämme -onneksi.

Entinen aviomieheni neljän vuoden takaa ei koskaan tuonut kukkia, ei koruja. Se antoi rakkauslahjana mm. tuon alla kuvassa olevan härpäkkeen, joka päästää erilaisia ääniä. Nyt se on muisto, muisto jostain mikä oli kivaa, mutta kiva että sitä aikaa ei enää ole. Jos ymmärrätte.

Alla olevalla videolla nuori Suvi-Tuuli soittaa tuota härpätintä.

Plöp.

-Susu