Onko vesi märempää aidan toisella puolen? – kansainvälisisistä kilpailuista ja niiden eroista kansallisen tason kilpailemiseen

Joensuun lentokenttä, tiistai yö 16.4.2019, 00.55. Odottelen laukkujen saapumista ja viimeistä siirtymää lentokentältä kohti kotia ja omaa sänkyä. Olemme palaamassa Tukholmasta Stockholm Swim Open -kilpailuista, joissa olimme kahden uimarini kanssa nuorten maajoukkueen mukana. Matkaan lähdimme torstaina ja kilpailut kestivät neljä päivää.

Tämä oli kolmas kilpailu kahden viikon sisään: rupeaman aloitti Helsinki Swim Meet, jossa kilpailimme edellisen viikon maanantaina ja tiistaina, saman viikon lauantaina oli vuorossa kotikisat Joensuussa ja tämän perään kyseinen Tukholman reissu. 14 vuorokauteen seitsemän kilpailuvuorokautta ja matkat ja valmistavat harjoitukset päälle. Tämä on luonteva paikka pysähtyä hetkeksi miettimään viime viikkoja ja niiden antia ja sisältöä.

Helsingin kisa oli ensimmäinen laatuaan. Suomessa on pitkään tuskailtu korkealaatuisen kansainvälisen kilpailun puuttumista ja tänä vuonna tähän haasteeseen vastattiin, kun Arena Helsinki Swim Meet järjestettiin ensimmäistä kertaa. Kilpailuihin oli saatu mukaan maailman kirkkaimpia tähtiä, kuten ruotsalainen olympiavoittaja ja ME-uimari Sarah Sjöström sekä unkarin olympiasankari Katinka Hosszu. Lisäksi mukana oli seurajoukkueita muista pohjoismaista.

Tukholmassa on järjestetty vastaava kisa jo muutamana vuonna ennen Helsinkiä ja se on toiminut ns. benchmark-kilpailuna Suomen vastaavalle. Tukholmassa kansainvälisten joukkueiden määrä oli moninkertainen Helsinkiin verrattuna ja samoin kisojen taso oli vielä Helsinkiä kovempi. Olympiarajoja rikottiin päivittäin ja tietyissä lajeissa taso lähenteli EM-finaalia.

Näiden välissä olleet Joensuun Ouneva-uinnit olivat taas tyypilliset kansallisen tason kilpailut tuomassa kontrastia kahteen kansainväliseen kilpailuun. Jos Tukholmassa oli yli 800 uimaria niin Joensuussa kilpailemassa oli reilut 150 uimaria, joista valtaosa alle 15-vuotiaita. Joensuun kisat saatiin uitua maaliin reilussa neljässä tunnissa, kun Tukholmassa kilpailtiin joka aamu 3,5-4,5 tuntia ja illan finaaleissa 2,5 tuntia kovatasoisia uinteja neljän päivän ajan. Näille molemmille kilpailutyypeille on oma tärkeä paikkansa ja merkityksensä.

Jos katsotaan kansallisen tason kilpailuita, niin ne ovat nuorille uimarinaluille ylivoimaisesti tärkein paikka oppia lajin ydintaitoa, eli kilpauintia. Turvalliset, kotimaiset ympäristöt, siedettävät matkat kilpailuihin ja yleensä yhdessä päivässä hoidetut. Lisäksi vanhemmille uimareille nämä ns. peruskilpailut ovat tärkeitä harjoituspaikkoja kilpailuvauhtisen uinnin harjoitteluun sekä tulostason seurantaan kauden aikana. Uinnissa kello toimii tärkeimpänä ”testilaitteena” eikä lajissa ole tyypillistä painottaa fyysisten ominaisuuksien yksityiskohtaista testaamista kuten esim. maastohiihdossa tehdään mattotesteissä. Kello kertoo suorituksesta paljon ja tähän kun yhdistää videokuvan suorituksesta, on yleensä kasassa riittävästi arvokasta tietoa harjoittelun suunnasta.

Miksi sitten maksaa lennoista ja hotelleista ja käyttää paljoa aikaa, jotta pääsee uimaan vastaavaan veteen kuin kotona? Tähän on useita hyviä syitä, jotka taas palautuivat viime viikkoina mieleeni. Helsingin kisa oli äärimmäisen hieno mahdollisuus suomalaisille uimareille päästä näkemään ja kokemaan kansainvälistä vauhtia kotimaan kamaralla. Helsinkiin on helppo mennä ja reissu on halvempi tehdä kuin ulkomaille. Samalla kun teet omaa alkuverryttelyäsi altaassa, niin samalla radalla saattaakin uida olympiavoittaja tai ME-uimari. Se tuo monelle konkreettiseksi sen, että nämäkin ovat tietyllä tapaa ihan samanlaisia urheilijoita kuin itse kukin altaassa oleva. Osa voi jopa päästä kisaamaan samassa erässä näitä maailmantähtiä vastaan ja ne ovat unohtumattomia hetkiä, vaikka oma taso olisikin vielä selvästi heitä jäljessä.

Yksi erittäin tärkeä aspekti KV-kilpailemisessa on se, että urheilija pystyy havainnoimaan useita asioita eri tavalla. Millä tavalla muiden maiden urheilijat tekevät kuivaharjoitteita ennen altaaseen menoa? Millaisia asioita urheilijat tekevät alkuverryttelyssä altaassa? Miten heidän lajitekniikkansa eroaa omastani, listaa voisi jatkaa pidemmällekin. Sekä Helsingin että Tukholman kilpailut televisioitiin Eurosportilla noin 60 maahan, mikä on uinnille lajina iso asia. Television kautta kilpailuita seuratessa ui kuitenkaan pääse kiinni siihen, miten urheilijat tekevät edellä listattuja asioita. Lisäksi tekniikan seuraaminen on aivan erilaista omin silmin paikan päällä nähtynä, kuin television välityksellä.

Päätimme Joensuussa hyvin nopeasti Helsingin kilpailun varmistuttua, että osallistumme mahdollisimman isolla joukolla mukaan. Pidin kilpailua tervetulleena piristysruiskeena suomalaiseen kilpailukalenteriin sekä erinomaisena mahdollisuutena tehdä hyviä tuloksia nopeassa altaassa ja kovassa seurassa. Nyt kilpailut läpikäyneenä olen erittäin tyytyväinen siihen, että kisa järjestettiin ja siihen, että olimme mukana. Kilpailu on saamassa jatkoa ensi keväänä, jolloin Helsinkiin odotetaan entistä enemmän kansainvälisiä joukkueita mukaan.

Jo tänä keväänä Helsinki liittyi uuteen uinnin Nordic Tour -sarjaan, johon kuuluu Tukholman lisäksi Norjan Bergenin osakilpailu. Nämä kolme kilpailua muodostavat mielenkiintoisen sarjan, jossa maailmanhuiput saavat merkittäviä rahapalkintoja menestyksestä ja mahdollistavat pohjoismaisten huippu-uimareiden tasokkaan kilpailun tiiviissä aikataulussa verrattain lyhyillä matkustuksilla. Tämä on tärkeä kehitysaskel lajillemme ja sen näkyvyydelle. Lähdemme ehdottomasti mukaan ensi keväänä Helsinkiin ja otamme mielellämme mukaan joensuulaisia kannustusjoukkoja nauttimaan maailmanluokan huippu-uinnista!

Kirjoittajana tällä kertaa toimi Joensuun Uimaseuran päävalmentaja Petri Hirvonen