Uintikilpailuiden järjestäminen ilman vapaaehtoisia = painajainen

Moikka kaikki lukijat!

Arvelin hieman avata teille kuinka uinnin kansalliset kilpailut rakentuvat. Mitä vaiheita missäkin on? Kuinka paljon todellisuudessa vapaaehtoisia kilpailuihin tarvitaan? Kisojen kulku jne. Pitkä teksti, toivottavasti jaksatte lukea loppuun.

Ensin vähän kilpailuista yleisesti Joensuussa.

Joensuun Uimaseura järjestää vuodessa yhteensä neljät kansalliset kilpailut (kahdet syksyllä, kahdet keväällä) Yleisesti kalenteri kulkee niin, että syksyn kilpailut kisataan syys ja joulukuussa. Kevään kisat yleisesti helmi ja huhtikuussa. Näiden lisäksi järjestämme seuran omille uimareille CUP-tyylisiä kilpailuja 1-2x vuodessa.
Aiemmin järjestimme ainoastaan kahdet kansalliset kilpailut, mutta tällähetkellä kuitenkin tilanne on se, että olemme lisenssiurheilijamäärässä selkeästi suurin seura Itä-Suomen alueella, sekä meillä on hyvin nykyaikainen ajanottojärjestelmä, track-starttipallit sekä myö uusimpana hankintana meiltä löytyy myös selkäuinnin lähtöavustimet. Näiden specsien valossa myös siis Joensuussa on parhaat olosuhteet allasta lukuunottamatta, mutta eiköhän sekin korjaudu viimeistään seuraavalla vuosikymmenellä! Toivotaan ainakin näin:)

Noh. kuinka kilpailut sitten uimareille rakennetaan?

Meillä Joensuussa kisataan aina lauantaisin. Kilpailujen "rakentaminen" alkaa aina perjantaina päivällä kun yhteistyökumppaimme Sähköasennus Kuronen käy asentamassa kilpailujen näytöt halliin. Seuran puolelta työt alkaa hallin suljettua yleisöltä ja touhua riittää. Ajanottopaneelit veteen. Ajanotto + muu kilpailulaitteisto kuntoon. Äänentoistolaitteisto kuntoon. Palkintojen esillelaitto. Palkintokorokkeiden ympäristö. Yleisten ohjeiden esillelaitto. Yhteistyökumppaneiden mainosten asennukset. Kilpailukanslia kuntoon. Avaimet kaappeihin seuroille/urheilijoille. Tässä näin muutamia perjantain hommia mainitakseni! Yleisesti kilpailut laittavat kasaan yhden ryhmän uimarit, valmentajat,

vanhemmat, vapaaehtoiset sekä työntekijät ja hallituksen jäsenet.

Lauantai-aamu alkaa aikaisin ja loput asiat hoitoon, mitä ei voitu tehdä vielä perjantaina. Kilpailut alkavat yleisesti klo 12.00, verryttely kilpailualtaassa klo 10.30-10.45 ja seurat yleisesti saapuvat hallille klo 10.00.
10.00-12.55 kaikki näyttää, että on valmista. Ja näinhän se yleensä toivotaan olevankin, mutta taustalla tapahtuu. Ja tapahtuu paljon! Kilpailun ajanottolaitteiston testaus, äänentoiston testaukset yms. Toimitsijapalaverit, sääntöjen kertaukset, kaikkien hommien muisteleminen ja uusien kouluttaminen. 
Uinnissa on tällähetkellä käytössä sähköinen perumisjärjestelmä. Eli jos uimari on vaikka sairastunut ja ei voi osallistua, lajit perutaan sähköisesti viimeistään tunti ennen kilpailujakson alkua. Joensuussa siis tämä tarkoittaa klo 11.00 mennessä perumiset tulee olla tehtynä. Tämän jälkeen klo 11.01 alkaa lähtölistojen tulostus kaikille toimitsijoille, seuroille, seinille näkyviin, kuuluttamoon jne. Kaiken mennessä kuin sveitsiläinen militarikello klo 11.51 kaikki on hoidettu. Toimitsijat valmiina toimitsijamarssiin ja kilpailut starttaavat aikataulun mukaan klo 12.00! Joensuussa järjestettävien kilpailujen normaali osanottajamäärä on 150-200 urheilijaa noin 600 startissa. 110-vuotis juhlauinnit olivat huikea pamaus meille, kun kilpailuihin osallistui 243 uimaria yhteensä 760 startissa! Myös kaksi olympiauimaria Jenna Laukkanen ja Tanja Kylliäinen olivat tuolloin mukana! Hulinaa Virkistysuimala Vesikon tiloissa siis riittää aamusta alkuiltaan kun yleisesti Itä-Suomen seurojen uimarit kisaavat toisiaan vastaan.

Kaikki tänne saakka lukevat ymmärtää varmasti kuinka tärkeää vapaaehtoistyö urheiluseuroissa on. Me emme ole pienimpiä seuroja Suomessa noin palkattujen henkilöiden määrässä ainakaan, koska vuoden 2019 alusta meillä Joensuun Uimaseurassa työskentelee viisi täysipäiväistä työntekijää sekä noin 40 OTO-valmentajaa/ohjaajaa. Vaan luojan kiitos, myös kymmeniä kymmeniä vapaaehtoisia, joita ilman emme järjestäisi yksiäkään kilpailuja Joensuussa muille seuroille! Laitan alle vielä millainen on meidän toimitsijalista kaikissa kilpailuissamme. Yhteensä väkeä tarvitaan ainakin se 30 henkilöä, ja näistä vähintään puolet ovat uimareiden vanhempia tai ovat joskus olleet toiminnassa aktiivisesti mukana ja myös on huikeaa nähdä ihmisiä, jotka ovat olleet sen 50-vuotta seuran toiminnassa mukana ja he ovat jokaisessa kisoissa mukana joko katsojana tai toimitsijana! Heillä on todellinen uinti ja JoUS-sydän!

Joensuun kilpailuiden toimitsijatarve (minimi):

* Kahvitarjoilu 1-2 hlö
* Fanituotteiden myynti 1-2 hlö
* Kilpailutoimisto 1 hlö
* Kuuluttaja 1-2 hlö
* Kilpailunjohtaja
* Ratatuomari

* lähettäjä


* ajanottaja ja käännöstarkasta rata 1
* ajanottaja ja käännöstarkasta rata 2
* ajanottaja ja käännöstarkasta rata 3
* ajanottaja ja käännöstarkasta rata 4
* ajanottaja ja käännöstarkasta rata 5
* ajanottaja ja käännöstarkasta rata 6

* käsiajanottaja rata 1
* käsiajanottaja rata 2
* käsiajanottaja rata 3
* käsiajanottaja rata 4
* käsiajanottaja rata 5
* käsiajanottaja rata 6

* käännöstarkastaja rata 1
* käännöstarkastaja rata 2
* käännöstarkastaja rata 3
* käännöstarkastaja rata 4
* käännöstarkastaja rata 5
* käännöstarkastaja rata 6

* Tulosten jakaja 1-2kpl

* Sähköinen ajanotto 3-4hlöä

* Aulavahti 1-2hlö

* Palkintojen jakaja 1hlö

* Kilpailujen yleisen toiminnan johtaja 1-2hlö

Mutta. Kilpailut ovat nyt vasta ohi ja urheilijoiden työt on päättynyt. Silloin alkaa kilpailujen purkaminen käännetyssä järjestyksessä mitä kasaamisessa tottakai! Mutta meillä on jotenkin poikkeukselliset vapaaehtoiset. Olemme varmasti etuoikeutettuja moniin muihin seuroihin verrattuna. Meillä kisoissa yleisesti kuitenkin kaikki sujuu erittäin hienosti ja urheilijat nauttivat. Heillehän kilpailut kuitenkin aina rakennetaan!

Tottakai meillä on vielä pienet kilpailut täällä mitä ne isoimmillaan voi olla. Tai jos kilpailut kestäsivät esimerkiksi SM-uintien tapaan neljä päivää. Toimitsijoiden määrä lähes varmasti kymmenkertaistuu, mutta siitäkin huolimatta postauksen suurin asia ei muutu. Vapaaehtoisia tarvitaan edelleen! Toivottavasti ei koskaan tule tilannetta, että vapaaehtoiset häviää toiminnasta, koska silloin häviää myös moni urheiluseura. Valitettavasti!

Tämän postauksen aiheena ja esilletulevana asiana onkin siis seuramme isoin ja tärkein arvo. YHTEISÖLLISYYS! Ja se kuinka se näkyy ja kuuluu. Se on mahtavaa!

Haluan siis myös tätä kautta välittää erittäin suuren kiitoksen kaikille talkoolaisillemme myös tästä kuluneesta vuodesta! Tehdään myös vuonna 2019 hienoja kilpailuja hienoille urheilijoille!

On aika rauhoittua ja latailla akkuja kevätkauden pitkään 6kk rypistykseen! Heti tammikuusta blogin kirjoittelu jatkuu ja nyt bloggaajaksi pääsevät seuramme valmentajat/johtokunnan jäsenet sekä työntekijät myös hieman muista näkövinkkeleistä kuin kilpaurheilusta! Avataan toimintamme teille niin laajasti kuin osaamme. Avoimuus kuitenkin johtaa aina johonkin hyvään :)

Samalla haluan toivottaa myös kaikille So-Upin bloggaajille, lukijoille, vierailijoille ja yleisesti ihan kaikille:

OIKEIN RAUHALLISTA JOULUA SEKÄ ONNELLISTA JA URHEILUNTÄYTEISTÄ UUTTAVUOTTA 2019!

Kirjoittajana tällä kertaa toimi Joensuun Uimaseuran valmennuspäällikkö Juha Turunen