elämä

Keski-ikä, aika ihanaa.

45-vuotias on kuulemma keski-ikäinen. Minä saavutan tuon rajapyykin ensi kuussa.

Tällä hetkellä tuntuu että elämä on just nyt parasta, tai ainakin olen aloittamassa uuden luvun elämälleni. Tähän asti olen saavuttanut kaiken aikaisemmin haaveilemani.

Sain kokea äitiyden, elämän pienten lasten kanssa ja kasvun heidän rinnallaan. Tuo aika oli aivan mahtavaa, ajoittain raskasta, mutta juuri sitä mistä nuorena haaveilin.

Löysin elämänkumppanin, ihmisen josta muodostui paras ystäväni ja aviomieheni, tuokin on ollut ajoittain ehkä raskasta, mutta juuri sitä mitä avioliitto on, kasvua rakkaan kanssa.

Suoritin unelmieni työuran. Sain toteuttaa itseäni, haaveitani, kokea onnistumisia ja yhdistää uranaisen elämää äidin elämään. Sain edetä, kouluttautua ja kasvaa kaupallisessa maailmassa. Sanoisin että raskasta, mutta juuri sitä mitä olin halunnut.

Terveestä ja pitkästä elämästä olen aina haaveillut, mutta se ei sitten mennytkään toiveiden mukaan. Jysäyttävästä pysähdyksestä kerroin aiemmin tässä postauksessa. Se, se olikin vasta raskasta. Mutta, näin jälkikäteen, tajusin sen saaneen aikaan suuren muutoksen, mahdollisuuden. Aloin etsimään itseäni ja hyvinvointiani. Lopetin ainaisen suorittamisen.

Pikkuhiljaa ja pienin muutoksin etenin tähän vaiheeseen elämässäni, jossa huomaan olevani myös keski-iän kynnyksellä.

Tyytyväisenä keskellä elämääni.

Toivottavasti, olen keskellä elämääni, puolivälissä. Että olisi vielä toiset 45 vuotta elettävänä. Tässä kohtaa nimittäin kääntyy sivu elämäni kirjassa.

Lapset ovat aikuisia, muuttamassa pois lapsuudenkodistaan. Hyvillä mielin saatan heidät omalle elämän tielleen. Olen tyytyväinen, olen ollut hyvä äiti. Olen jaksanut, vaikka en olisi jaksanutkaan. On ollut tyyntä ja myrskyä, mutta yhdessä, koko perhe, ollaan kaikesta selvitty. Lapset ovat aina menneet kaiken edelle. Olemme läheisiä ja tiedän olevani heille tärkeä. Rakkaat kulkevat mukanani kaikkialle, vaikka eivät läsnä olisikaan.

Jatkamme matkaamme kaksin, mieheni kanssa. Havahduimme nyt mahdollisuuteen toteuttaa pitkäaikaisen unelmamme. Muutamme saaristoon, haussa on pieni talo meren rannalta. Haluamme karistaa kaupungin pölyt ja mölyt. Rauhoittua elämään elämäämme, molemmille niin rakkaaseen paikkaan. Elämään yksinkertaisesti. Nyt kun lapset on itsenäistetty, voimme asua melkein missä vaan. Työmatkat taittuvat kuitenkin mantereelle ja tekemisiä voi suunnitella pidemmällä tähtäimellä.

Jättäessäni entisten haaveideni työuran, aloin etsimään itseäni uudelleen. Mietin, minkälainen olin lapsena ja minkälaiseksi elämäni oli minua muokannut. Minkälaisista asioista pidin oikeasti lapsena, minkälainen ihminen sisälläni asuu. Etsin sitä pikkutyttöä, joka on hautautunut kaiken suorittamisen, maailman odotusten ja muiden mielipiteiden alle.

Se tyttö alkaa löytymään, tunne on turvallinen ja onnellinen.

Minä. Minä, asuu sisälläni.

Se viihtyy yksin, omien ajatusten kanssa. Se viihtyy myös ihmisten parissa, rakastaa tutustua uusiin ihmisiin, on läsnä. Tykkää nautiskella, vaalia hyvää oloa, huolehtia itsestään. On luonnollinen, itsevarma ja hyväntuulinen. Kuuntelee kehoa, ravitsee ja liikuttaa sitä kunnioittaen. Kunnioittaa muita ihmisiä ja elämää. Rakastaa lapsia, eläimiä ja luontoa. Haluaa auttaa muita. Haluaa auttaa muita löytämään itsensä ja hyvinvoinnin.

Olen vähempään tyytyväinen. En tarvitse materiaa ollakseni onnellinen, koska sen metsästäminen ei lopu koskaan - materian, eikä onnenkaan. Elämä on tässä. Minulla on kaikki mitä tarvitsen. Tämän ymmärtäminen on ollut vapauttavaa, rauhoittavaa ja onnellista.

Haaveeni on muuttaa saaristoon, tehdä hyvinvointityötä, jakaa löytämääni ilosanomaa ja auttaa muita. Käyn parhaillaan yrittäjäkurssia, haluan työllistää itse itseni, päättää paljonko annan itsestäni ja kantaa siitä myös vastuun. Ideat ovat omiani, eikä kukaan pakota minua enää mihinkään. Haluan tehdä hyvää ja voida hyvin. Olla riippumaton.

Lähden pienesti liikkeelle, en tavoittele mitään sen suurempaa bisnestä. Sen verran että pärjään. Mitä yritykseni sitten pitääkään sisällään, aika näyttää. Mahdollisuudet on tehdä kosmetologin, personal trainerin, joogaohjaajan ja tanssiohjaajan työtä. Katsotaan mihin kaikkeen on tarvetta. Opinnot ovat vielä hieman kesken.

Olen kuitenkin malttamaton, haluaisin jo kurkata tulevaisuuteen. Pieni kutina on, että siitä tulee hienoa.

Avaimet on minulla – sillä löytyneellä, jo aikuisella pikkutytöllä.

- Anette - <3

comments powered by Disqus