mindfulness

Lumoava Jurmo

Viime viikonloppuna vietimme kauan odotetun miniloman talvisessa saaristossa. Matkamme alkoi autoillen läpi Paraisten kaupungin, autolautalla ylitys Nauvoon ja läpi lumisen saaren Pärnäisen satamaan. Auto parkkiin ja matkatavarat mukaan. Edessä myrskyinen, tuntien yhteysalusmatka halki kauniin saaristomme. Pysäkkeinä Berghamn, Nötö, Aspö ja ennen viimeistä Utön satamaa, meille niin rakas ulkosaariston helmi. Saari, joka sijaitsee saaristomerellä noin 13 kilometriä Utöstä koilliseen.

Jurmo on noin viisi kilometriä pitkä ja kilometrin leveä, jääkaudella muodostunut Salpausselän jatke. Saari on pääosin muodostunut sorasta ja kivestä, kätkien suojiinsa myös erittäin rikkaan kasvi- ja eläinlajiston. Osa Jurmosta kuuluu Saaristomeren kansallispuistoon, mutta suurin osa on saarelaisten omistuksessa. Vakituisia asukkaita saarella on kymmenkunta ja vuokramökkejä vain muutama, jotka ovatkin aina pitkälle varattuja. Kesällä saarella vierailee paljon retkeilijöitä sekä veneilijöitä, mutta talvisaikaan on ihanan rauhallista. Me olemme aikaisemmin vierailleet saarella vain kesäaikaan, kun olemme sinne omalla veneellä päässeet. 

Wikipediasta:

Nykyisin enimmäkseen puuton Jurmo lienee aikoinaan ollut metsän peitossa. Kylän läheisyydessä on 1930-luvulla istutettu mäntymetsä ja etelärannalla merellinen tervaleppälehto, jossa kataja muodostaa läpipääsemättömiä tiheikköjä. Tarinan mukaan Jurmon metsä poltettiin asuimistoineen Kustaa Vaasan käskystä, koska lukuisat haaksirikot saaren läheisyydessä aiheuttivat huolta. Perimätiedon mukaan Staffasgåbbenin ja Lillstugåbbenin luona oli luola tai kivistä tehty koju, jossa muutaman saarelaisen onnistui säilyä tuholta. Tämä polttotarina selittäisi myös Jurmon karuuden ja mullan puutteen.

Ensimmäisen maailmansodan aikana Venäjän Itämeren laivastolla oli Jurmon lentotukikohta lentoveneille.

Saaren itäpäässä kasvanut Jurmon mänty toimi pitkään maamerkkinä merenkulkijoille. Tarinan mukaan mänty oli ainoa puu, joka jäi jäljelle Kustaa Vaasan määräämästä täystuhosta, mutta 2003 suoritetut kairaukset määrittivät sen iäksi noin 180 vuotta. Mänty kuoli Pyryn päivän myrskyssä 2001 päähaaran katkeamiseen.

Jurmossa on asuttu jo keskiajalta lähtien. Korppoon seurakunnan kirkonkirjoissa jurmolaisia esiintyy vuodesta 1693 lähtien eli vanhimmissa säilyneissä kirjoissa. Jurmossa on oma merimieskirkko eli kappeli. Tiedetään, että kappelissa riippuvan votiivilaivan on veistänyt 1700-luvulla saarelle jäänyt merimies. Nykyisessä muodossaan kappeli on ollut vuodesta 1846 lähtien, mutta osa kappelin kalustoa kuten saarnatuoli on myöhempää perua. Vanhoja esineitä ovat myös Pyhää Annaa esittävä puuveistos sekä postilla, jonka kirjanpainaja Peter Hansson on painanut Turussa vuonna 1661.

Jurmolaiset saivat elantonsa kalastuksesta 1970-luvulle asti, mutta nykyisin pääosa tuloista saadaan matkailusta. Saarella onkin kuuluisa noin 80 venepaikan vierasvenesatama ja kesäkahvila/kioski. Yhteysalus M/S Eivor liikennöi saareen säännöllisesti Nauvon Pärnäisistä.

Museovirasto on määritellyt Jurmon kylän valtakunnallisesti merkittäväksi valtakunnalliseksi kulttuuriympäristöksi osana Länsi-Turunmaan ulkosaariston kyläasautusta

Jo ihan ensimmäisestä vierailusta, saari lumosi meidät karulla kauneudellaan.

Yhteysalusmatkalla nautimme kahvilan hyvistä antimista, pelaten korttia ja kuikuillen välisatamien näkymiä lumimyrskyn keskellä. Tuuli on kova ja keinuttaa laivaa hurjasti avoimilla vesillä.

Laiva saapuu Jurmon satamaan, astumme ulos laivasta ja saamme jättää saaren isännän kuljetettavaksi kantamuksemme. Itse patikoimme parin kilometrin matkan otsalamppujen valossa majapaikkaamme. Haastetta patikkaretkelle tuo pimeyden lisäksi viistoon puhaltava lumipyry. Näkyvyyttä on pari metriä eteenpäin, olo on kuin pimeällä antarktiksella..

Vihdoin olemme perillä. Takka loimuaa, sytytän kynttilöitä ja nautimme hiljaisuudessa tuulen ulinasta. Lasi viiniä kruunaa euforisen tunnelman.

 Jännittyneenä odotan jo seuraavan päivän näkymiä. Olemme aikaisemmilla kerroilla ihastelleet saarta kesän valossa ja  lämmössä, emme koskaan talvisaikaan. Kesälläkin avoin meri ja sen luomat merikelit rajoittavat saarella vierailuja. Ehkäpä tämä saaren vaikea tavoitettavuus luo myös osan sen lumosta.

Nukumme sikeästi tuulen ulistessa mökin nurkissa.

Aamu valkenee kauniina ja tuulisena. Tuulen terästämä pakkanen puraisee kun kipitän huussille. Mutta, mikä mahtava maisema avautuukaan kun palaan mökkiimme. Kaunis saaristolaiskylä, mökkimme ja myrskyävä meri sinistä taivasta vasten!

Hurmiossa unohtuu pureva pakkanenkin, kuitenkin palaan sisälle ja sytytän tulen takkaan. Nautimme tuhdin aamiaisen ja pakkaamme itsemme talvitamineisiin. Eväät reppuun ja vaellus ympäri saarta alkakoon. 

Termarista lorahtaa kuppiin minttukaakaot, jotka kruunataan vaahtokarkeilla. Luonnon oma maisemaravintola parhailla paikoilla on elämys.

Uupuneina palaamme mökille ja kiitän itseäni jälleen, että olin kaukaa viisas. Valmis, kotona tehty makaroonilaatikko pelastaa meidät nälältä ja säästää kallisarvoisia hetkiä kauniilla saarella. Pienet päiväpötkötykset, sauna päälle ja illan tunnelmallisten hetkien pariin. 

Saunan jälkeen laskeutuu jälleen pimeys, mutta mahtava tähtitaivas avautuu yllemme. Tuulikin alkaa tyyntymään ja meri rauhoittuu. Kaivamme lautapelit ja pelikortit esiin, nautimme mahtavasta, raukeasta tunnelmasta. 

Viimeinen päivä valkeneekin sitten sumuisena ja jopa vesisateisena. Sään muutokset ovat täällä aikamoisia, joten olemme erittäin onnellisia edellispäivän huimasta kelistä, joka kruunasi vaelluspäivämme. Puolenpäivän aikaan matkaamme hiljalleen kohti hiljaista satamarantaa ja kaihoisissa tunnelmissa jätämme meille niin rakkaan saaren taaksemme.

Laivamatkalla pohdin saariston yksinkertaista ja haastavaakin elämää. Jokin minussa on sinne jo juurtunut ja jään pohtimaan tätä Jurmon ulkohuussissa luettua tarinaa...

SIITÄ VASTA HAUSKUUS ALKAA

Kalastajavene rantautui pienen meksikolais kylän laituriin. Amerikkalainen turisti kysyi
kalastajalta, miten kauan häneltä oli mennyt kalojen nappaamiseen. ”Ei kovinkaan kauan”,
meksikolainen vastasi.
”Miksi et sitten viipynyt pidempään ja kalastanut enemmän?” kysyi amerikkalainen.
Meksikolainen selitti, että hänen pieni saaliinsa riitti hyvin täyttämään hänen ja hänen perheensä
tarpeet. Amerikkalainen kysyi: ”Mihin sitten käytät jäljelle jäävän ajan?”
”Nukun myöhään, leikin lasteni kanssa ja otan nokoset vaimo kainalossa. Illalla menen kylälle ja
tapaan ystäviäni. Näppäilen vähän kitaraa ja nautin elämästä.”
Amerikkalainen keskeytti: ”Minulla on akateeminen loppututkinto Harvardista ja voin auttaa sinua.
Sinun pitäisi alkaa kalastaa pitempään joka päivä. Sitten myydä ylimääräiset kalat ja ostaa isomman
veneen. Isompi vene tuo enemmän rahaa, jolloin voit ostaa toisen ja kolmannen ja näin edelleen,
kunnes sinulla on laivue troolareita. Sen sijaan, että myisit kalat välittäjälle, voit neuvotella suoraan
jalostustehtaan kanssa ja ehkä perustaa oman jalostamon. Sitten voit jättää tämän kylän ja muuttaa
Mexico Cityyn, Los Angelesiin tai jopa New Yorkiin. Sieltä käsin voit johtaa yritystäsi.”
”Miten kauan siihen menisi?” kysyi meksikolainen.
”Ehkä joku 20-25 vuotta” vastasi amerikkalainen.
”Ja sitten?”
”Siitä vasta varsinainen hauskuus alkaa” , vastasi amerikkalainen. ”Kun kauppa käy, voit myydä
osakkeet ja kääriä miljoonia.”
”Miljoonia? Entäs sen jälkeen?”
”Sen jälkeen voit jäädä eläkkeelle, asettua pieneen rannikkokylään, nukkua myöhään, leikkiä lasten
kanssa, käydä vähän kalassa, viettää illat ystävien kanssa ja näppäillä vähän vaikka kitaraa.”


Tony Gladstone

Tämä matka oli mindfulnessia parhaimmillaan. Matka mielen syövereihin ja ajatuksia elämän tarkoituksesta, syvennyin niihin monta kertaa matkani jälkeenkin. Ajatus loppuelämälle alkaa muodostumaan...

Rauhallista viikonloppua!

- Anette - <3

Jurmon kotisivulle pääset tästä.

comments powered by Disqus