elämä

Ajatuksia työelämästä, entä jos hävettäisi?

Töitä on tehtävä totesi työkaverini aikoinaan ja näinhän se onkin. Harva meistä voi loikoilla leppoisana, matkustella rajattomasti ilman takaraivossa kolkuttavaa budjetin vääjäämätöntä loppua. Mikäli perämetsiä ei ole kovin tiedossa vanhemmilta sukupolvilta, ei edes metsän sileäksi laittaminen tule kysymykseen ja niillä rahoilla loikoisasti elely.  Jotta voisimme toteuttaa edes pienen osan haaveitamme vapaaseen elämään liittyen, on käärittävä hihat ja alettava hommiin, eli töihin. Minkä ikäisenä sinä aloitit työt ja mikä oli ensimmäinen työpaikkasi? Rupesin laskeskelemaan että itse siirryin työelämään ensimmäisen kerran 15 vuotiaana ja nyt 25 vuotiaana voinen todeta että työelämässä on oltu mukana se kymmenisen vuotta. Työelämään siirtymisen jälkeen on tullut tehtyä jos monenlaista hommaa. Oltu hyllyttämässä ruokakaupassa ja myöhemmin kassalla, siivottu opiskeluiden ohessa, mankeloitu pesulassa lakanoita, paistettu pullaa ja limppua, myyty pesuaineita ja vaikka sun mitä konsulenttina. Aina olen jotakin keksinyt ja pyrkinyt itse tienaamaan käyttörahani. Ei sillä että olisi ollut nuorempana kovin tarve siihen, mutta jo nuoresta lähtien olen kokenut, että jokainen on oman onnensa seppä ja se mitä teen tuolloin kantaisi hedelmää myöhempää elämää varten. No jos nyt rehellisiä ollaan, niin näin jälkiviisaana voinen todeta, että ehkä opiskeluiden ohessa siivoamiset 5.30 alkaen maanantaista perjantaihin koulun lisäksi olisi voinut unohtaa. Olisi voinut keskittyä itse opiskeluun ja ehkä saada opiskeluelämästä enemmän irti. 

Miira Kujala kirjoittaa https://www.lily.fi/blogit/ihan-kujalla/kun-oma-ammatti-havettaa blogissaan työn häpeämisestä ja voin osaltani yhtyä Miiran ajatuksiin, niitä itse myös nuorempana päässäni pyöritelleenä. Muistan itse myös aikoinani noin viitisen vuotta sitten yhdestä kesätyöstäni kokeneeni kenties jonkin sortin häpeän tunteita. Toivoin tuolloin ettei kukaan tuttu tulisi vastaan, näkisi minua. Olinhan jo 20 vuotias ja koin kovin, että tuossa iässä pitäisi olla ainakin jossakin "junior trainee" asemassa siistissä sisätyössä toimistossa konsanaan, mutta en ollut ja se hävetti. Tuona aikana muutenkin arvotin itseni täysin ulkoisten odotusten ja paineiden mukaan. Halusin esimerkiksi opiskelemaan kauppatieteisiin, joita avoimen kautta kerkesinkin opiskella, koska ajattelin sen tuovan jonkin sortin statusta ja kunniaa. Kuinka väärässä olinkaan. 

Kaikille teille nuoremmille ja myös vanhemmille ura asioiden kanssa kipuileville. Päästäkää irti. Päästäkää vain irti niistä hiton paineista, loppujen lopuksi kuinka turhan kuluttavaa se onkaan, te riitätte juuri sellaisena kuin olette. Niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, se on totta. Itselläni oma elämä helpottui huomattavasti kun aloin kuunnella itseäni oikeasti ja tehdä valintoja työelämään liittyen sydän, eikä ego edellä. Itseasissa se on ollut hienoin päätös. Koukkasin sivuraiteilta takaisin pääväylälle. Tajusin, että ihan sama mikä tittelintuuri toinen on, olen ihan yhtä arvokas vaikka en kantaisi superstatusta nimeni edellä. Eikä minun tarvitsekkaan. 

https://duunitori.fi/tyoelama/tyon-hapeaminen/ Duunitorilla kirjoitettiin hyvin Miiran haastattelusta. Todentotta nykyajan some   luo epärealistisia odotuksia työelämän suhteen. Puhutaan paljon unelmista ja siitä kuinka "jokainen voi saavuttaa haluamansa". Kuten duunitorin haastattelussa kirjoitetaan, karu fakta on kuitenkin se, että asiahan ei ihan noin mene. Harvat meistä nousevat työelämän tähtiparaatipaikoille. Tarvitaan osaamisen lisäksi myös tuuria, oikeita ihmisiä, oikeassa paikassa olemista, jotta työelämässä eteenpäin meneminen ja niin sanottu menestyminen onnistuu. Niin se vain on. Se ei silti tarkoita, ettemme pystyisi olemaan tyytyväisiä elämäämme. Ei meidän kaikkien tarvitse olla johtajia tai uusia nousukkaita, työelämän superstaroja. Jokaisella meillä on paikkamme tässä yhteiskunnassa. Tärkeintä on olla tyytyväinen nykyiseen ja realistisen toiveikas tulevaan, elää arvojensa mukaan ja pyrkiä kehittymään itselle tärkeissä ja merkityksellisissä asioissa. Vaikka en tulisikaan työskentelemään hienoilta kuulostavien titteleiden alaisuudessa, on pääasia että tulen työskentelemään sellaisissa minulle merkityksellisissä työtehtävissä. Se on minun unelmani.

ig: hannekristiina