hevoselämää

Tallista päivää!

Mie elän omaa heppatytön unelmaani joka ikinen päivä. Mulla on kotona kaikki se, mistä aina pikkulikkana ravitalleilla toisten hevosia hoitaessa haaveilin. Sitten kun! Talli on kotiportailta kahenkymmenen metrin päässä ja hevosten äänet kuuluu taloon sisälle ja joka ikkunasta näkyy päivällä polle. Aika kiva maisema miun mielestä!

Iltakaurat oottaa iltaa - Tuikku oottaa joko mennään - valjaat oottaa rasvaa - harjat pesua. Aina jotain tekemistä!

No tätä oispa-oma-hevonen-kotona-haavetta on eletty todeksi kohta 25 vuotta. Ennen tätä ehdin kierrellä oman hevosen kanssa muutaman vuoden vieraillakin talleilla, mutta se ei oikein koskaan ollut miun juttu, kotiutumaan ei oikein päässyt minnekään ja joka paikassa on tietysti just sen tallin tavat. Monenlaisissa hevoshommissa ennen omaa tallia ehdin pyöriä kymmenisen vuotta, mutta en osaa jaotella itseäni ravi-, ratsu-, työhevos-, poni-, terapia-, western- tai mihinkään muuhunkaan lokeroon. Olen hevosihminen.

Tämmöistä hevosten pitoa ei voi enää sanoa harrastukseksi vaan se on elämäntapa.

Joku sanois kavioliitto ja sitähän se tosiaan on, kun eipä tästä kovin kauas karkaamaan pääse, sillä hevoset on hoidettava satoi tai paistoi olit kipeenä tai terveenä, huvitti tai ei. Monta kertaa räntäsateessa kottikärryä työntäessä tai hevosen sairastaessa tulee mieleen, että pitää kyllä olla umpihullu kun yhä tätä tekee! Ja ainoa suunta, minne on aina kiire, on kotiin.

Päivä kotitallilla alkaa aamukahvilla. Sitten kärrään heinää tarhoihin, jonka jälkeen päästän hevoset ulos. Tiirailen taivaalle ja hengitän. Aamulla päitsiä päähän viritellessä jutellaan jokaisen hevosen kanssa erikseen kuulumiset, katsellaan miten on yö mennyt ja tuumitaan mimmoinen on uutukaisen päivän keli. Laitetaanko loimi vai mennäänkö ilman. Mitä sais tänään olla? Juostaanko joku lenkki vai töllistelläänkö vain kauas vaarojen yli maailmalle.

Sit toinen ja usein kolmaskin kuppi kahvia, radio auki, rukkaset käteen ja luovaan työhön. Usein en ole edes kokonaan hereillä vaan tallihommissa voin heräillä tukkasolmussa lippa silmillä ihan rauhassa hiljalleen, kädet ja jalat tekee työt lähes itsekseen, kun takana on vuosikymmenten rytmit. Ajatus karkaa heti omille teilleen. Parhaat ideat tulee mieleen just tallihommissa, kun ei tarvitse miettiä mitä ja miten tekee. Tekee vaan.

Nova - heinä - olki - sontoo lantalaan.

Aika usein miulta kysytään, että miks mulla on hevosia ja mitä niillä teen. Miten niin? Monta tosi paskaa päivää ja ikävää tilannetta ja raskasta elämänvaihetta on hevoset auttaneet ylittämään, ei ne piittaa jostain epäonnistumisesta tai merkityksettömien ihmisten ilkeistä sanomisista, joita sulattelen, vaan hamuaa takin kaulusta ja puhaltaa heinän tuoksua naamalle. Yksinkertainen elämä, hevosen elämä, suoli toimii, on ruokaa ja oma lauma. Se riittää.

Rautaa - suomalaista rautaa - blingblingiä - rautaa. Hommahan on ihan rautaa :)

Enää en kauheasti jaksa välittää ihmettelevistä kommenteista koskien suurta työmäärää, sitovuutta ja turhaa rahanmenoa vaan tuumin vain, että hevoset kuuluu miun elämään ihan niinkuin jollekin toiselle kuuluu vaikka matkustelu. Ja elämä on. Tää on miun elämää. Pidän hevosia, koska voin. En sano, että päivääkään en vaihtais pois, mutta suurinta osaa päivistä en vaihtais mihinkään.

Maailmassa ei ole semmoista kolkkaa, josta en kotiin kaipaisi.

Iltatalli. Hevosten tasainen heinän rouskutus. Hiljaisuus. Rauha. Hyvää yötä.

Ja huomenna taas kaikki alusta!

comments powered by Disqus