juoksu

Juoksuharrastus

10 faktaa minusta -postauksessa kerroin haluavani aloittaa juoksuharrastuksen ja maanantaina sen aloitinkin. Kun tulin raskaaksi en oikein tiennyt mitä salilla saa ja mitä ei saa tehdä ja halusin myös panostaa ruokailuun enemmän, joten silloin otin yhteyttä Ihmeliikkeen Inkeriin ja hänestä tuli minun personal trainer. Olemme jatkaneet valmennusta siitä saakka, koska tarvitsin myös apua siihen miten raskauden jälkeen liikutaan. Raskauden jälkeisestä liikunnasta voisinkin kirjoittaa oman postauksen, koska koen sen olevan todella tärkeä asia ja siitä puhutaan aivan liian vähän kuinka kannattaisi liikkua ja mitä saa ja ei saa tehdä. 

Maanantaina lähdettiin ensimmäiselle juoksulenkille, tätä olin odottanut.

En siis ole koskaan aiemmin harrastanut juoksua, joskus yläasteella tuli käytyä hölkkäilemässä mutta siinäpä se onkin. Äitiyslomalla ollessa päivät saattavat tuntua todella pitkiltä ja halusin jotain sisältöä päiviin. Vaikka olenkin käynyt nyt vaunulenkeillä, niin tuntuu tylsältä aina käydä niitä samoja lenkkejä. Tottakai nytkin niitä samoja lenkkipolkuja mennään, mutta lenkeissä on nyt vaihtelevuutta. Tällä hetkellä miulla on siis 4 viikon ohjelma ja tavoitteena olisi jaksaa juosta 5km. 

Jokaisella viikolla on kolme lenkkiä, niissä on yhdisteltynä juoksua ja kävelyä. Lenkit on noin 30-45 minuutin pituisia ja vaihdellen juoksua ja kävelyä, esim. 5 min kävelyä ja 1 min juoksua x6. Lisänä myös lihaskuntotreeniä ainakin kerran viikkoon. Ajattelin myös aloittaa pikkuhiljaa salilla käymisen uudestaan, ihan vain senkin takia, että saisin omaa aikaa. Plussaa on, että sali on alle 10 minuutin kävelymatkan päästä, joten sinne pääsee siis helposti. 

Lenkkejä on nyt takana kaksi ensimmäiseltä viikolta ja oon tästä kyllä ihan super innoissani! Vielä siis jäljellä yksi juoksulenkki + lihaskuntotreeni. Plussaa tässä on myös se, että saa raitista ilmaa ja lumiset maisemat vaan on aina niin kaunista katseltavaa! 

Onko täällä juoksun harrastajia tai jotka haluaisivat aloittaa juoksuharrastuksen? :) 

<3 tiina-mari