äiti

Äitienpäiväjuttu

Tämänpäiväinen teksti on kopioitu lyhentämättömänä viime syyskuulta omasta henkilökohtaisesta profiilistani. Voimia niille yksilöille, jotka ovat sen jo joutuneet sieltä lukemaan. Nyt yli puoli vuotta myöhemmin, äitienpäivänä, teksti on viimeistään ajankohtainen. Tarinan myötä otan hatun pois päästä ja haluan tehdä kunniaa kaikille äidin työtä tekeville, ennen kaikkea omalle rakkaalleni.

Sitten mennään:

Jälleen ajatuksia vanhemmuudesta ja vauva-ajasta. Tämä päivitys olisi kenties ollut tarkoituksenmukaisinta suoltaa somemaailmaan joskus äitienpäivän tietämillä, mutta kirjoitusvimmani on kuin rakkaus, eli se ei katso aikaa eikä paikkaa.

Tänään lähdettiin pienen perheemme voimin ennakolta sovitun pelikirjan mukaisesti keskustaan. Puolisoni ja poikani äiti ottaisi hieman omaa aikaa ja kävisi hoitamassa kauneuttaan tms. naisten juttuja. Oma roolini olisi kaupassa käynti ja poikamme ravinnonsaannista huolehtiminen.

Jätimme vaimokkeen kauneussalongin eteen ja lähdimme miesporukalla kohti läheistä ostosparatiisia, josta uskalsin toivoa löytyvän tiettyjä elintarvikkeita rauhoittamaan sekä minun, että poikamme orastavaa näläntunnetta.

Luotettava ranskalainen parkkiruutuun, poitsu kainaloon ja sisälle kulutusyhteiskunnan maalliseen ilmentymään. Seilattuani hetkisen hyllyjen välissä kohtasin ensimmäisen pikku ongelman tajutessani, että kauppalistasta puuttuu "vaippa" -niminen hyödyke. Muistelin, että tätä tavaraa esiintyy rajoittuneesti paitsi kauppalistassa, myös kotonamme. Päätin siis poiketa pääsuunnitelmasta ja rohkeasti ostaa uuden paketillisen. Helpommin sanottu kuin tehty. Jokaiselle vauvalle on ilmeisesti suunniteltu yksilölliset vaipat.Valmistaja on kuitenkin unohtanut paketissa mainita, mikä numerokoodi vastaa meidän poitsua. Jotain osviittaa sopivasta koosta antoivat paketin kylkeen kirjoitetut kilomäärät. Viime neuvolan saikuttaneena totesin tämänkin loppujen lopuksi laihaksi lohduksi ja arvellessani, että asian tarkempi selvittely hedelmäosaston vaa'alla aiheuttaisi paheksuvia katseita kanssaihmisten taholta, tyydyin tekemään valintani vanhalla kunnon "mutu" -tuntumalla.

Koettelemukset eivät tokikaan tähän loppuneet. Päästyäni jonkin ajan kuluttua kassalinjan läpi kunnon kasa elintarvikkeita mukanani, oli mieleni keventynyt tilin saldon tavoin sen verran, että päätin nyt vihdoin pitää oikeutettua evästaukoa. Löysimme tähän tarkoitukseen varsin mainiosti sopivan kahvilan ja kompastelimme itsemme taka-alalla sijaitsevaan pöytään. Sinulla arvoisa lukija ei välttämättä ole kokemusta evästauosta juuri itse syömään opettelevan pikkupojan kanssa. On tai ei, otan oikeudekseni valottaa asiaa hieman. Tämän tehtävän siistiin ja tehokkaaseen suorittamiseen tarvittaisiin laskujeni mukaan noin seitsemän kättä ja paperia sellainen määrä, että innokkaimmat vetäisivät sademetsäkortin esiin. Asiaa havainnollistanee myöskin se, että jatkaessamme hetken aikaa tätä jonglöörausta muistuttavaa toimenpidettä, huomasin yrittäväni tositarkoituksella hörpätä kahvia pilttipurkista.

Ravitsevan välipalan jälkeen aloimme keskittyä ulospääsyyn kaikki mukana ollut ja mukaan tarttunut irtaimisto mukanamme. Jälleen mutka matkassa. Ostoskärryjen lukitsevalle ketjulle ei löytynytkään kahdesta ensimmäisestä loossista sopivaa vastakappaletta. Nykypäivän talouden haasteet huomioidessani en periaatteestakaan suostunut jättämään pesässä olevaa euron kolikkoa oman onnensa nojaan. Vaikka kokemuksesta tiedänkin, ettei oikeaan reikään osuta aina aivan yksiselitteisen helposti, alkoi tämä sekoilu valtavan tavarakuorman alla pikkuhiljaa melkeinpä ihan turhauttaa. Poitsu onneksi katseli oikeassa kainalossani tilannetta paremmalla huumorintajulla, kuin mihin itse juuri sillä hetkellä pystyin venymään.

Kaupasta pihalle selvittyämme pakkasin Pökötin täyteen tavaraa, asetin itseni sekä poitsun turvavöihin ja kaasutin kaupan parkkipaikalta kohti kauneushoitolaa. Lyhyehkö automatka sujui oikein hyvin ja muutimme sen aikana kasvoillemme "ei tässä mitään, turhaan huolehdit" -ilmeet ja valmistauduimme antamaan raporttia hallitukselle hyvin menneestä kauppareissusta.

Lopuksi muutama järjen sana. Tätä samanlaista karnevaalia puolisoni johtaa ympärivuorokautisesti ilman sen suurempaa numeroa ja hoitaa siinä sivussa kymmeniä muitakin asioita. Nytkin kun olen hakannut peukalot kipeänä ajatuksia kirjoitettuun muotoon, on hän sillä aikaa leikkinyt poikamme kanssa, vaihtanut vaipan, tehnyt ruoan, laulanut, sopinut yhdet juhlat, nauranut, syöttänyt poitsun, tyhjentänyt tiskikoneen ja varmaankin vähän vielä siivonnutkin. Ja hän vaihtoi myös vaipan.

Aihe on varmuudella vähän kulunut ja tämänkaltaisia maailmanparannusyrityksiä on joka nurkan takana. Mielestäni äidit eivät kuitenkaan voi saada ikinä tarpeeksi kunniaa siitä, mitä he tekevät joka päivä ja joka yö. Omat silmäni ovat avautuneet aikalailla tähän asiaan ja vaikka itsekin olen jokusen kikan viimeisen reilun puolen vuoden aikana oppinut, on äidin roolissa eläminen mielestäni syvän kumarruksen ja hatunnoston arvoinen suoritus. Ihan jokaista haastetta lapsenhoidossa ei voi ratkaista sillä, että omistaa tissit, vaan työtä täytyy tehdä paljon ja päivästä toiseen.

Terveisiä E:lle. Olet korvaamaton. Ruoka taitaa olla valmista, joten lopetan tältä erää.

comments powered by Disqus