parisuhde

Naisen täytyy saada kukkia

Päivällisen aika. Tänään meillä syödään nakkikeittoa. Olen tapani mukaan saamassa ruokailun maalin ensimmäisenä meistä kolmesta. Minun ja tyhjän lautasen välissä on enää puolikas peruna, joka kuitenkin pakenee ansiokkaasti sitä tavoittelevaa lusikkaa. Mausteliuos on tehnyt potun pinnasta liukkaan ja ajojahti jatkuu ympäri muuten tyhjentynyttä lautasen pohjaa. En kiinnitä tapahtumasarjaan sen enempää huomiota. Käteni ohjaa lusikkaa, mutta mieleni kimpoilee jossain edessä olevan jälkiruokahetken ja kaiken aikaa laajenevan avaruuden käsittämättömyyden välillä. Tähdistä maanpinnalle palaaminen käy äkkiä ja saa minutkin keskittymään äsken esiteltyyn perunan puolikkaaseen.

- Eikö meinaa onnistua?

Puolisoni on seuraillut touhuani pöydän toiselta puolelta ja ilmaisee nyt huolensa lautaselle pyörimään jääneen perunan kohtalosta. Oma paluuni maanpinnalle on töksähtävästä kysymyksestä johtuen raju ja mieleni ei voi muuta kuin alkaa kehitellä välitöntä vastaiskua. Saan vaivoin pidettyä sisälläni sanat: "Nyt alkaa taas samassa sopassa olla liian monta lusikkaa", ennen kuin tungen suuhuni tuon tarinamme päähenkilöksi muodostuneen perunan puolikkaan. Tyydyn viimeistelemään ateriani ylikorostetun rauhallisesti ja luomaan puolisooni kauhistuneen katseen.

Kauhistumiselleni on mielestäni täysi oikeutus. Olen käsittääkseni osannut syödä itse lähes koko parisuhteemme ajan ja ongelmat yhden perunan kanssa eivät anna aihetta epäillä kyvykkyyttäni jatkossakaan. Olen toki myös hämmästynyt siitä, kuinka puolisollani on aikaa vakoilla minun syömistäni, kun hänen oma lautasensa seisoo vielä koskemattomana pöydän kulmalla. Keskivertoa kypsempänä yksilönä pääsisin kaikesta tästä nopeasti yli, ellei mieleeni muistuisi rakkaani lähes yhtä provokatiivinen keskustelunavaus eilispäivältä.

Tuolloin puolisoni kiskaisi minut takaisin Orionin tähtisumuista esitelläkseen internetistä kaivamaansa videota. Kyseisellä pätkällä miesraukka oli istutettu sohvalle ja häneen oli kiinnitetty jokin epämääräinen laitteisto. Puolisoni mukaan härvelin pääasiallinen tehtävä oli tuottaa käyttäjälleen synnytyskipuja vastaava olotila vaivattomasti omalla kotisohvalla. Tämän aparaatin avulla myös miesten olisi mahdollista kokea tuo vääryys, jonka enemmistö äidiksi ryhtyvistä naisista yhä edelleen käy läpi aloittaessaan tämän uuden elämänvaiheen. Paitsi että ajatukseni oli jälleen kerran raa'alla tavalla keskeytetty, mielipahaa tuotti myöskin puolisoni epäilyttävä innostus videolla jurnuttavaa kidutuskonetta kohtaan. Toivottavasti kyseinen keksintö ei lunasta epäilemättä ansaitsemaansa suosiota ja ilmaannu lähikauppojen tuotevalikoimaan. Puolisoni reaktioita tulkittuani olen nimittäin lähes varma, että tällöin meidän sohvan sisään päätyisi yksi kappale kyseistä värkkiä salaa toivomani hierovan tyynyn sijasta. Ja ihan vain minua varten.

Eilen ja tänään kokemani vääryydet tuntuvat epäreiluilta, mutta samalla tiedostan myös, etteivät ne voi olla sattumaa. Käännän katseeni ikkunalaudan suuntaan. Maljakon reunaa vasten norkoileva, antautuneen näköinen ruusukimppu on menettänyt ainakin puolet parhaiden päiviensä loistosta. Kirkkaan punaiset terälehdet ovat vaihtuneet tummiin sävyihin, pilkottaapa lakastuneiden lehtien lomasta jo jotain harmaatakin. Lyhyehkön laskutoimituksen jälkeen uskon ymmärtäväni, mistä puolisoni on saanut piikkinsä parin viime päivän rakkaudenosoituksiinsa. Noista ruusuista. Eilen taisi tulla vieläpä kuluneeksi tasan kaksi vuotta ja 73 päivää siitä, kun ostimme ensimmäistä kertaa yhdessä samanlaiset mehujäät sataman jäätelöbaarista. Tämän tai jonkin muun vähintäänkin yhtä tärkeän merkkipäivän unohtamisesta olen nyt saanut ansaitsemaani palautetta.

Ilmeisesti naissukupuoli on kokenut vuosituhansien saatossa niin suurta kollektiivista vääryyttä, että tästä aiheutuneet traumat nousevat esiin yksilötasolla aika ajoin. Jostain kumman syystä tämä negatiivisuus pystytään karkottamaan hyvin ajoitetulla kimpullisella vihanneksia ja parilla kauniilla sanalla. Nykyihmiselle tämä toimenpide on tehty vieläpä naurettavan helpoksi. Ei tarvitse itse edes kumartua maasta poimimaan, vaan kaupasta on mahdollista hakea valmiiksi torsostaan irrotettuja huippuyksilöitä parhaimmassa väriloistossaan. Pieni miinus on tässäkin tarinassa ilmenevä markettikukkasten lyhytikäisyys. Terälehdet eivät jaksa pysyä värikkäinä ilman juuriaan loputtoman kauaa, eikä nainen tyypillisesti katsele ryhtinsä menettänyttä kukkakimppua kovin pitkään. Näin ollen temppu on uusittava säännöllisin väliajoin, jotta rauha säilyy.

Tuli kirjoitettua niin pitkä teksti, että kukkakauppaan alkaa pikkuhiljaa olla jo kiire.

comments powered by Disqus