perhe

Perehdytys perheenisäksi. Mitä tuleman pitää?

Hyvä ihminen! Lopeta hetkeksi se, mitä olit tekemässä ja lue eteenpäin. Olitkin muuten todennäköisesti juuri lukemassa eteenpäin, joten tulipa aiheutettua pienimuotoinen paradoksi. Kiusallista.

Homma etenee jotakuinkin näin: Olen Lassi, 23-vuotias nuori perheenisä vihreiden harjujen maasta. Se ei itse asiassa ole mikään fantasiamaailma, vaan suomalainen kaupunki ihan tässä lähellä. Kaupungin virallista nimeä en viitsi käyttää, koska jostain syystä se aiheuttaa eri rotuisten palkokasvien vetämistä nenään joko paikallisissa tai valtaväestössä kulloinkin käytetystä kieliasusta riippuen. Lisäksi kaupungin nimi on kiva jättää sanomatta, koska kaikkihan rakastavat arvoituksia. Kaikkia myös takuulla kiinnostaa, mistä olen kotoisin. Mutta Lahesta siis tietenkin.

Joku itseoppinut kasvatusvalistaja takertuu nyt todennäköisesti käyttämääni termiin "perheenisä". Kyllähän ennen vanhaan perheessä lapsia piti olla vähintään kaksinumeroinen luku ja ne kävivät jo kolmevuotiaasta lähtien ihan itse sodassa. Kaltaiseni yhden lapsen isä olisi tuohon aikaan saanut ehkä hyvänä päivänä tittelin ”syrjäytynyt”. Nykypäivänäkin tulee lähikaupassa vastaan arjen sankareita, jotka useamman taaperon kanssa jotenkin käsittämättömällä tavalla suoriutuvat ruokaostoksista korkeintaan vain vähäisin vaurioin. Havainnoimalla viimeisen vuoden aikana omaa toilailuani muuttuneessa elämäntilanteessa, olen alkanut ymmärtää, kuinka suuren hatunnoston arvoisesta suorituksesta tuollaisessa oikeastaan onkaan kysymys. Lisäksi olen vakuuttunut, että pystyisin myös itse samaan. Pystynhän minä jo nyt, jos sallitte, ”perheenisän” rooliin oman poitsuni ja paremman puoliskoni kanssa varsin mallikkaasti.

Oikeastaan juuri edellä mainitusta blogissani on kysymys. Kirjoitan tekstejä perheeni elämästä tuoden esille tunteita, tuoksuja ja ajatuksia, joita vauva-arki sekä lapsen kanssa kasvaminen parhaimmillaan ja pahimmillaan herättää. Haluan tuoda esille sitä, kuinka ihmeellinen asia uuden elämän syntymä ja lapsen kasvu onkaan. Toisaalta haluan myös korostaa, että vaikka asia on kieltämättä aika ihmeellinen, sen kanssa oppii elämään ja siitä oppii nauttimaan. Oikeastaan siitä tulee kaikista tärkeintä, mitä on. Itselleni haasteita ovat eniten tuottaneet tietynlaiset stereotypiat ja hyvän perheen mallit, joiden takia asioista ei aina osata puhua niiden oikeilla nimillä ja tunteita peitellään. Niinpä pyrin osin huumorinkin sävyttämänä tuomaan esille paitsi hyviä juttuja, myös niitä vähän vaikeampia. Ja sitten pääasiassa ajattelin tietysti vain koittaa päteä.

Tuoksuja en muuten oikeasti tuo esille, se oli vain osa edellisen kappaleen lyriikkaa. Eipä ne tuoksut oikein netissä kuljekaan. Toivon Sinun käsittävän olla kiitollinen siitä.

Kuva kesästä, jolloin integroin käsiini lastenrattaat. Tulevana kesänä taaperon kanssa pääseekin työntötreenien sijaan ottamaan kymmenen metrin vetoja välillä kotipiha - EI autotielle!!!
comments powered by Disqus