elämä

Elä, Elä

Istun keittiönpöydän ääressä ja mietin elämän tarkoitusta. Ihan en yhden kahvikupillisen ja Kindermunan jälkeen sitä vielä keksi. Tuijottaessani munan mytyksi runtattua käärepaperia, totean puolisolleni kyynisesti: "Siinä vaiheessa, kun Kindermunassa kaiken mielihyvän tuottaa vain makea kuori, eikä innostus riitä enää sisällön tarkempaan tutkimiseen, on elämän tarkoitus alkanut sumentua." Puolisoni on hetken hiljaa ja tähtää jauhelihaparsakaalisosetta poitsumme vasemmalta oikealle heiluvaan naamavärkkiin, suurin piirtein suun kohdalle. Sitten hän nostaa katseensa ja kysyy: "Ai mitä Tinderistä?"

- Ei yhtään mitään.

Pakotan itseni tulkitsemaan vastauksen niin, ettei edes rakkaani tarvittaessa useampaan osaan jakautuva huomio rekisteröi oivallustani tällä kertaa ihan sen syvintä olemusta myöten. Päätän siis vasten tapojani pitää suuni kiinni ja keskittyä vetämään jauhelihaparsakaalin tahraamaa pöytäliinan kulmaa pois poitsun näpeistä. Vaihtoehtoisessa skenaariossa puolisoni ymmärsi pointtini liiankin hyvin, jolloin hänen versionsa elämän tarkoituksen kadottamisen määritelmästä olisi kenties: " Siinä vaiheessa, kun Tindermun..." tähän kohtaan oli tarkoitus liittää niin ala-arvoinen viittaus edelliseen kappaleeseen, että jätän Sinun itsesi päätettäväksi, rakas lukija, haluatko muodostaa lauseen lopun päässäsi vai et.

"Siinä vaiheessa, kun Kindermunassa kaiken mielihyvän tuottaa vain makea kuori, eikä innostus riitä enää sisällön tarkempaan tutkimiseen, on elämän tarkoitus alkanut sumentua."

Elämän tarkoitusta on kai mielekästä pohtia silloin tällöin kahvikupin ääressä, mutta kuten jo todettua, se tuskin valkenee ainakaan yhtään enempää kuin tuo musta myrkky mukissa ujosta sekaan lorautetusta maitotilkasta. Itselläni elämän tarkoitusta on tullut mietittyä, jos mahdollista, enenevässä määrin poitsumme syntymän jälkeen. Biologisesti ajateltuna ihmisten on muiden elukoiden tavoin kaiketi tarkoitus syödä, nukkua, tyhjentää suoli ja toistaa tätä rumbaa kunnes on mahdollista toteuttaa varsinaista elämän tarkoitusta, lisääntymistä.

Itse en ole kovin halukas ostamaan tätä biologian tarjoamaa määritelmää kaiken tarkoituksesta ihan vain siitäkään syystä, että omalla kohdallani homma olisi nyt sitten ainakin kertaalleen jo hoidettu. No hoidettu ja hoidettu, onhan totta, että lisääntymiseen varmasti oleellisempana osana kuuluu nimenomaan lapsen hoito ja kasvatus. Näistä voidaan edelleen johtaa myös omasta perheestä, parisuhteesta ja läheisistä huolehtiminen. Onko näissä sitten riittävästi tarkoitusta yhdelle elämälle?

Vastausta kysymykseen lähden rakentelemaan eilisestä kauppareissustamme. Olimme lähteneet koko perheen voimin ostoksille tarkoituksenamme sijoittaa osa varallisuudestamme lahjaan, jolla sitten lunastaisimme paikkamme poitsun serkkutytön syntymäpäiväjuhlissa tulevana viikonloppuna. Sisäpiiristä oli korviimme päässyt vuotamaan tieto, että prinsessarooliasu olisi nyt kuuminta hottia ja hankkimalla tytölle yhden sellaisen säilyttäisimme takuulla paikkamme lempisukulaisrankingin kärkikahinoissa. Pujottelimme vaatekaupan äärimmäiseen kulmaukseen ja löysimme edellä kuvattuja hyödykkeitä pursuavan rakennelman. Kiinnitin heti huomioni vaaleanpunaiseen mekkoon, jonka etumuksessa oli Minni Hiiren kuva. Tai no, en tietenkään ihan heti, ensin huomasin parin hyllyn päässä olevan Batman -bodyn, mutta arvelin ettei se nyt vastaisi yhtään kenenkään käsitystä prinsessarooliasusta. Ehdotin siis puolisolleni Minni Hiiri -mekon ostamista. Sitten seurasikin syvä hiljaisuus.

...

Vartti kului. Arvasin puolisoni kytkeneen päälle tarkan harkinnan moodin ja nyt mikään järkipuhe ei voinut nopeuttaa mekon valitsemisprosessia. Olin itsekin ehdottomasti sitä mieltä, että rakas sukulaistyttö ansaitsi toki ilman muuta vain parasta. Toisaalta olin myös vakuuttunut siitä, etteivät yksisarvis- ja sateenkaarimekot muuttaisi muotoaan yhtään erilaisiksi, vaikka niitä kuinka tuijottaisi hiljaisuuden vallitessa. Poitsukin alkoi pikkuhiljaa hermostua ja päätin keksiä meille kummallekin viihdykettä aloittamalla pienen vaunupujottelusession kaupan hyllyjen välissä. Kellottaessani juuri ensimmäistä nopeaa kierrosta vanhemman naismyyjän katsoessa touhuani paheksuvasti, puolisoni vihdoin rikkoi välillämme vallinneen hiljaisuuden kysyen: "Mutta leikkiiköhän A ikinä Minni Hiirtä?"

Kysymys oli itse asiassa  varsin hyvä. En rehellisesti sanottuna ollut lainkaan varma, leikkikö tyttö ikinä Minni Hiirtä eli tulisiko ostamallemme mekolle mitään käyttöä. Toisaalta en kyllä tiennyt yhtään enempää sitäkään, leikkisikö hän mieluummin sateenkaarta tai yksisarvista vaiko peräti Batmania, joten päätin suorittaa dramaattisen olankohautuksen ja näyttää yhdessä poitsun kanssa mahdollisimman paljon siltä, että nyt pitäisi kyllä mennä jo.

Äläkä huoli rakas lukija, tämäkin tarina päättyi onnellisesti ja poistuimme kaupasta täysissä ruumiin ja sielun voimissa, vieläpä tuo suunniteltu syntymäpäivälahja mukanamme. Itse tarinan opetukseen sitten: Onko lapsen hoitamisessa tarpeeksi elämän tarkoitusta? Onko elämällä tarkoitus silloin, kun saa perheen kanssa kulkea kauppaan ostamaan Minni Hiiri -mekkoa, kellottaa rataennätys lastenvaateosaston kolmen perimmäisen hyllyn ympäriajoissa ja viihdyttää tylsistynyttä poitsua parhaansa mukaan, jotta serkkutytölle takuuvarmasti saadaan juuri se paras mahdollinen syntymäpäivälahja? Kyllä elämällä silloin on tarkoitus. Tai ainakaan ei olla menossa ihan väärään suuntaan. Kysymykseen voidaan palata parin kahvikupin aiheuttamissa kofeiinihuuruissa uudestaan ja uudestaan, mutta tosiasia ei muutu. Omien läheisten kanssa olemisessa ja lapsen kanssa kasvaessa on varmasti tarkoitusta riittämiin. Jos olet eri mieltä, kannustan kokeilemaan. Jos olet jo kokeillut, kannustan yrittämään kovempaa.

comments powered by Disqus